Mitoista

Kysymys 

Sikiön mitat rv 27+4 BM 72!! AC 236 F 50 AFI? 153 mm. Laskettua aikaani siirrettiin viikolla alkuraskaudessa joten rv voisi korkeintaan olla 28+4. Rakenneultaräänitutkimuksessa mitat olivat lähellä toisiaan, mutta tutkimuspaikka ja näin ollen ultraäänilaitekin eri. Raskausajan diabetes lienee pulskittuttavan sikiötä, mutta joko tässä vaiheessa. Mitään lisätutkimuksia lyhyt femur ei aiheuttanut. Onko rakenneulta jotenkin virallisempi, kuin nämä myöhemmät mittaukset. Sikiö oli perätilassa.

Vastaus 

Hei!

Kaikki saadut mitat vastaavat noin raskausviikkoja 27-29. Tällainen hajonta on normaalia. Ac vastaa raskausviikkoa 28 eli sikiö ei ole mitenkään poikkeuksellisen pulska. Myös reiden mitta sopii raskauden kestoon eikä siten aiheuta lisätutkimuksia. Rakenneultraäänitutkimuksen aikoihin kaikki sikiöt ovat hyvin samankokoisia samalla viikolla. Myöhemmin kasvuun vaikuttaa perimä, ravinto, diabetes ja muut vastaavat tekijät. Tästä syystä varhaisemmat ultraäänitutkimukset ovat parempia esimerkiksi raskauden keston määrittämiseksi.

Terveisin
Ansa Aitokallio-Tallberg
LKT, naistentautien, synnytysten ja perinatologian erikoislääkäri