Munuaisaltaan laajentuma sikiöllä

Kysymys 

Tänään rakenneultrassa todettiin sikiössä (viikko 20+2) muuten kaikki ok, mutta oikea munuaisallas oli laajentunut, tosin arvo oli rajalla eli 4,6 mm. Toinen munuainen normaali. Virtsaa oli myös rakossa, joten se systeemi toimi kuitenkin. Nyt olen todella huolissani, että sikiöllä on jokin kromosomipoikkeama. En ole ollut kromosomitutkimuksissa, vaikka ikäni on jo 42 vuotta, koska 11-viikon veriseula näytti riskiä 1/5000. Sain lähetteen äitiyspolille ja nyt mietin, että pitäisikö kuitenkin tehdä tuo kromosomitutkimus. Kuinka suuri riski on, että sikiöllä on jokin kromosomipoikkeama? Ultraava lääkäri ei oikein osannut sanoa. Totesi vain, että tämä on vain toispuoleinen ja poikasikiöillä kuulemma yleisempää.

Vastaus 

Toispuoleinen munuaispoikkeavuus liittyy yleensä ennemminkin rakenteelliseen kuin kromosomaaliseen poikkeavuuteen. Ns. normaalin munuaisaltaan koon raja on vaikea varmuudella sanoa, mutta varsin usein toispuoleisen laajentuman rajana pidetään 10 mm. Molemminpuolinen ja yleensä niukempi laajentuma luetaan ns. pieniin ultraääni-markkereihin (soft marker) ja se raja vaihtelee eri sairaaloiden alueilla (yl. 4-6 mm). Toispuoleisena 4-5 mm menee vielä normaalin alueelle. Varsin usein löydös on täysin ohimenevä.

Terveisin
Ansa Aitokallio-Tallberg
LKT, naistentautien, synnytysten ja perinatologian erikoislääkäri