Nelisormipoimu

Kysymys 

Kysyisin 3-viikkoiseen lapseemme liittyvää asiaa. Hän syntyi sektiolla raskausviikolla 37+5 verenvuodon ja poikkitilan vuoksi. Syntymämitat olivat viikkoihin nähden normaalit - 3540 g, 51 cm ja 37 cm. Lapsivuodeosastolla kiinnitin huomiota vauvan velttouteen, väsymykseen ja syömättömyyteen. Painonpudotus oli korkeimmillaan 10%, 5. päivänä syntymästä. Pyynnöstämme vauva pääsi lastenosastolle, jossa syöminen lähti käyntiin ilman syöttökatetria ja vauva virkistyi. Hänelle tehdyt verikokeet (elektrolyytit, hb, crp, biliruniini, CK ja ALAT) sekä aivoultra olivat normaalit.

Kahden viikon iässä tehdyssä fysioterapeutin arviossa hänellä todettiin lievää yleistä hypotoniaa etenkin pään kannattelussa. Moro-heijaste todettiin vaimeaksi. Askellusta ei tullut esille. Vatsamakuulla vauva ei kohottanut nenää alustasta. Vauvalla todettiin nelisormipoimu kummassakin kämmenessä. Suulaki on ehjä, kallon saumat auki ja fontanelli tavallinen, samoin genitaalit ja lonkkatutkimus normaali. Punaheijaste näkyi kummassakin silmässä, sydän ja keuhkoauskultaatio olivat tavallisia, vatsa myötäävä ja maksa kylkikaaressa eikä perna palpoitunut.

Kätilöopiston lastenosaston mukaan mitään vammaa ei ole syytä epäillä. Omaa mieltäni painaa tuo nelisormipoimu-asia. Voiko nelisormipoimua esiintyä täysin terveellä lapsella? Olisiko mielestänne lapsen tilaa syytä selvittää tarkemmin?

Vastaus 

Hei,

Molemminpuoleinen nelisormipoimu voi esiintyä täysin terveellä lapsella. Pelkkä nelisormipoimu ei anna aihetta lapsen tilan tarkempiin selvityksiin. Jos neuvolaseurannassa havaittaisiin lapsen liikunnallisessa tai henkisessä kehityksessä jotain epätavallista, niin jatkotutkimukset olisivat aiheelliset, ihan niin kuin kenen tahansa muunkin lapsen kohdalla.

Lapsesi kuuluu 1%:iin normaaliväestöstä, joilla on molemminpuoleinen nelisormipoimu. Jos ajatellaan, että suomalaista normaaliväestöä olisi 5 miljoonaa, niin heistä 50 000:lla on molemminpuoleinen nelisormipoimu, eli tilanne ei ole edes aivan harvinainen.

Ystävällisin terveisin
Kristiina Avela
perinnöllisyyslääkäri
Väestöliitto