Tytön herkkä luonne
Hei vaan!
Minua väillä mietityttää tyttöni luonne/"temperamentti". Tyttö on tällä hetkellä puolitoistavuotias. Yritän kuvailla mahdollisimman tarkasti tyttöäni ja haluisin kuulla onko teidän mielestänne normaalia vai ehkä syytä huoleen.
Tyttö on pienestä pitäen ollut kovin herkkä. Vierastaminen alkoi jo varhain, ollut aina kovin voimakasta. Joskus tilanne oli niin paha että esim. kaupassa ei tarvinnut jonkun "väärän" ihmisen kun vain katsoa niin tyttö itki hysteerisesti. Tyttö ei myöskään pitkään sietänyt muita lapsia lähellään yhtään, nyt kun ollaan käyty kerhossa niin tilanne on vähän parantunut (ensi kerrat oltiin vain äidin sylissä). Vieläkin uudet paikat ja jotkut ihmiset saavat tyttöni pelkäämään/ahdistumaan suunnattomasti (erityisesti miehet).
Kun ollaan esim. kylässä huomaan että tyttö on ahdistunut eikä yhtään oma itsensä. Tytöllä on myös muutamia tuttuja aikuisia jotka hän on ottanut "omakseen" ja ilahtuu heidän seurastaan eli ihan kaikkia ei kuitenkaan pelkää. Vierastaako vielä tämän ikäinen vai onko kyseessä jotain muuta?
Lisäksi tyttö on kovin empaattinen. Aistii hyvin herkästi aina ilmapiirin. Esim. jos luen hänelle kirjaa ja jollekin tulee pahamieli/itku niin tyttö selvästi taas ahdistuu ja haluaa halia/lohduttaa kirjan hahmoa. Itsekin jos vaikka pilkon sipulia ja tulee kyyneleet silmiin niin tyttö heti hämmentyy ja alkaa jopa itsekin itkeä ja tulee halimaan, onko tämä normaalia tuon ikäiseltä.
Lisäksi olen huomannut että tyttö pelkää epäonnistumisia aivan valtavasti. Jos hän yrittää jotain eikä menekään niin kuin hän on suunnitellut niin tyttö "järkyttyy" asiasta ja saattaa olla kovin itkuinen pitkäänkin. Yleisesti tyttö ei yritäkään mitään ellei varmasti osaa, lähti kävelemäänkin 16 kk ikäisenä.
Voiko tämä kertoa esim huonosta itsetunnosta? En ole koskaan painostanut lasta mihinkään vaan yrittänyt lähinnä kannustaa häntä.
Tytöllä on myös tapana heijata itseään kun hän on ahdistunut, innostunut, hämmentynyt eli pyörittää päätään hitaasti puolelta toiselle (tämä tosin vähentynyt viime aikoina) mutta onko normaalia käytöstä?
Tyttö on myös ns. kokoajan tilanteen tasalla, ihan kuin olisi varpaillaan. Neuvolan mukaan tyttö on selkeästi vanhemman oloinen ja ymmärtää enemmän puheen sisältöä kuin monet tuon ikäiset. Tyttö myös leikkii "isojen" tyttöjen leikkejä, hänen tekemisissään on aina joku järki, ei tutki paikkoja ja tee vähän sitä sun tätä niin kuin muut tuon ikäiset. Tyttö hoitaa nukkevauvoja, tekee ruokaa, siivoaa, rakentaa palikoilla jne.
Eli tyttö on herkkä ja usein myös ahdistuneen oloinen. Onko tytöllä vain herkempi temperamentti vai jotain muuta mikä aiheuttaa tuollaista pelokkuutta? Olenko itse voinut tehdä jotain mikä on aiheuttanut tytön "epävarmuuden"? Mielestäni meillä on täällä kotona kaikki hyvin!
Ai niin, tyttö ei myöskään voi sietää mitään "likaa" käsissään, voiko tämä merkitä jotain yliherkkyyttä? En tiedä osasinko kunnolla kertoa tilannetta, mutta tuntuu ettei tytöllä ole kaikki hyvin kun on niin ahdistuneen oloinen ihan normaalitilanteissa..
Kiitos.
Tärkeätä ja oleellista tässä on se, että lapsi on hyvin kehittynyt ja että hän on vahvasti kontaktissa ja vuorovaikutuksessa mukana. Tämä poistaa jo monta huolen aihetta. Mutta selvästikin hänessä korostuu monta ns. temperamenttiominaisuutta varsin vahvassa muodossaan: varautuneisuus uusia ihmisiä ja ärsykkeitä kohtaan, reagointiherkkyys, sosiaalinen herkkyys. Nämä ovat usein rakenteellisia ominaisuuksia, jotka ovat myötäsyntyisiä ja joiden kanssa opitaan vuosien mittaan tulemaan toimeen enemmän tai vähemmän hyvin. Vanhemmat eivät niitä omalla käyttäytymisellään aiheuta.
Tuo itsensä heijaaminen kuulostaa tässä yhteydessä lähinnä keinolta rauhoittaa itseään, kun viritys menee turhan tiukalle. Se voi siis palvella hyvää tarkoitusta ja osoittaa, että lapsi pystyy oppimaan keinoja itsehallintaan. Näitä keinoja tulee varmaankin lisää sitten, kun ikää kertyy.
En puhuisi tässä huolestumisen aiheesta, mutta ei elämä tällaisen herkän lapsen kanssa ihan automaattiohjauksellakaan mene. Lapsen reagointiherkkyyden joutuu ottamaan huomioon arjen monissa tilanteissa ja se kannattaa tehdä mahdollisimman luontevasti ja vähin äänin. Sitä mukaa kuin lapselle tulee kasvun ja kehityksen myötä uusia keinoja käsitellä kokemuksiaan, joustavuutta tulee varmaankin lisää. Mutta sieltä omista lähtökohdistaan pitää voida ponnistaa, turvallisesti ja omassa tahdissaan, ettei stressi kasva liian suureksi. Liisa Keltikangas-Järvinen on kirjoittanut temperamenttia käsittelevissä kirjoissaan paljon näistä asioista, niihin kannattaa tutustua.
Sitten kun tulee päivähoitojärjestelyjen aika, voi olla että joudutaan menemään esim. perhepäivähoidon kautta ja vasta lähempänä eskari-ikää päiväkotiryhmään. Niin kauan kuin lapsen omien yksilöllisten piirteiden "normaalilla" huomioon ottamisella pärjätään ja pystytään elämään suunnilleen normaalia elämää, ei ole hätää. Jos lapsen herkkyyden ja arkuuden kanssa joudutaan kuitenkin menemään kovin monimutkaisiin koukeroihin ja ne alkavat pyörittää koko perhettä, on jo aihetta käväistä perheneuvolassa keskustelemassa. Mutta siihen asti mennään ns. normaalin mukaan.
Heikki Seppälä
psykologi
Kehitysvammaliitto