Sikiön laajentuneet aivokammiot tarkkailussa

Kysymys 

Odotan kolmatta lastani (poikaa) rv 23+4. Aiemmat raskaudet ovat olleet ns. normaalit ja sikiöt isokokoisia (4,5kg ja 4,6kg). Rdiabetesta ei ole minulla ollut ja nytkin se on jo kerran testattu alkuraskaudesta.

Np-ultra tehtiin rv 11+3 ja samalla otettiin verikoe (suhdeluku oli kuulema 1:22000). NT oli 1,5 (muistin itse että olisi ollut 1,9). Kaikki oli ultrassa "normaalisti" ja sikiön laskettua aikaa aikaistettiin viikolla mittojen takia.

Rakenneultra oli rv 20+3 lääkärin tekemänä (keskimmäisellä lapsellani on asd joka on pienentynyt koko ajan eikä vaadi leikkaushoitoa tai ole vaikuttanut lapsen elämään). Ultrassa sikiön aivokammiomitat olivat 8,5-9,3 mm (mitattiin monesti ja aina lukemat olivat hieman eri, joten papereihin merkittiin 9,3 mm). Muut aivojen lukemat (joista en itse mitään ymmärrä) olivat cisterna magna 4,6 mm, TCD: 20,8 mm, TCD/HC 0,11. Ja muut ns. normaalit mittaukset olivat: BDP 52 mm, AC 168 mm, FL 35 mm, HC 190 mm. Minut pyydettiin kontrolliultraan 2 vkon päähän rv 22+3, jossa mitat olivat 9-9,4 mm välillä. Sikiö oli taas kasvanut hyvin (lääkäri mittasi ns. pitkät luut ja myöskin jostain syystä varmisti nenäluun mitan joka sekin oli kuulema normaali). Todettiin että lukemat alle 10 mm ja sikiö kasvanut hyvin joten ei tarvetta jatkokontrolleihin. Mitään muita ns. markkereita ei ole missään vaiheessa sikiöstä löytynyt.

Samana päivänä kun sairaalan eka rakenneultra oli (rv20+3), kävin yksityisellä 4d ultrassa tarkistuttamassa vielä aivokammiot, koska olin hyvin huolissani. Lääkäri sai lukemia 7,8-8,6 mm väliltä. Yksityisen lääkäri myös selitti minulle tarkemmin, että vauvalta löytyy aivoista kaikki mitä pitääkin, selkäranka on siisti, kasvot normaalit jne. Meillä oli jo aiemmin varattuna rv 23+3 4d ultra (sama yksityisen lääkäri), joten kävimme siinäkin. Siellä lääkäri sai aivokammioiden mitoiksi lukemia 0,98-1,06 cm eli siis nyt mentiin hieman yli 10 mm lukeman, mutta siis vain hieman. Selkäranka tarkistettiin yksityiskohtaisesti ja taaskaan ei havaittu mitään muita poikkeamia. Sikiö on tähän asti vastannut kaikissa ultrissa pidemmällä olevaa raskautta (vaikka LA on kerran jo aikaistettu ja sikiö ei ole voinut aiemmin hedelmöittyä) ja molemmat lääkärit ovatkin todenneet, että teen geneettisesti isoja lapsia.

Ymmärrän, että alle 10 mm on aina ns. normaali (ja nytkin mentiin todella minimaalisesti yli 10 mm)ja meille puhuttu että 10-12 mm on ns. harmaata aluetta. Mutta silti olen erittäin huolissani. Onko tämä normaalia, että sikiön aivokammioiden mitat "kasvavat" 3 vkossa sen noin pari milliä? Kun olen ymmärtänyt, että normaalisti noin rv 20 eteenpäin niiden pitäisi pysyä samana tai pienentyä. Pitääkö minun nyt olla huolissani, että mitat jatkossa kasvavat? Vaikuttaako aivokammioiden kokoon se, että sikiö on poika? Synnytyssairaala ei minua enää kontrolloi (joskin aion pyytää kontrolliultraa, koska huoleni on aiheuttanut supistuksia) ja yksityisen lääkärikin totesi, että kaikki on normaalisti, mutta hän haluaisi mielenkiinnosta nähdä minut kk päästä, joten olen menossa vielä kk päästä yksityiselle ultraan. Anteeksi pitkä kysymykseni.

Vastaus 

Ymmärrettävästi potilaalle tulee hämmentynyt olo, kun eri kerroilla ja eri mittaajien tekemänä tuloksissa on eroavaisuuksia. Kysymys kuitenkin tuo hyvin esiin sen, että ultraäänitutkimukset ovat aina jossain määrin subjektriivisia ja eri tutkijoilla on jonkin verran erilainen "käsiala". Toki jonkinlaista vaihtelua voi olla aivokammion koossakin, koska se on nestetäyteinen tila.

Yhteenvetona esitetyistä tuloksista sanoisin, että tilanne ei vaikuta huolestuttavalta: pientä "täysin normaalina pidetyn" rajan ylitystä lukuun ottamatta kaikki muut mitat ja löydökset normaaleja. Merkittävä aivokammioiden laajuus on vasta yli 15 mm. En näkisi esitetyn perusteella syytä millekään lisätutkimukselle.

Ystävällisin terveisin
Ansa Aitokallio-Tallberg
LKT, naistentautien, synnytysten ja perinatologian erikoislääkäri