Autistin raivokohtaukset

Väkivaltaiseen käyttäytymiseen voi olla monia syitä. Se voi olla myös yleistynyt toimintamalli, joka johtuu joskus yhdestä syystä, joskus toisesta. Se voi olla selviytymiskeino tilanteessa, jota ei muuten enää hallitse. Se voi olla tuskastumisreaktio liian moneen ärsykkeeseen. Se voi olla keino ilmaista omaa tahtoaan tai muu kommunikaatioyritys, kun kokee, että ei ole tullut kuulluksi tai ymmärretyksi. Se voi olla reaktio omaan sisäiseen kipuun tai pahaan oloon. Se voi olla merkki masennukseen liittyvästä ärtyisyydestä, jossa ei vain siedä mitään. Ja luetteloa voisi jatkaa vaikka miten pitkään.

Niinpä vastausta ei voi antaa ennen kuin tietää, mistä tällä kertaa ja tämän pojan kohdalla kyse. Paras keino selvittää asiaa on pyrkiä havainnoimaan ja peräti videoimaan koulussa (tai kotona) niitä tilanteita, jossa pojalla käyttäytyminen karkaa käsistä. Mitä tapahtui juuri ennen? Mikä laukaisi väkivaltaisuuden? Kuka muu siinä oli läsnä, mihin kellonaikaan, ennen vai jälkeen ruokailun, oliko muuta hälinää ja meteliä ja kaaosta vai oliko ihan rauhallista? Oliko kyseessä mahdollisesti tehtävä- tai vaatimustilanne, ts. poikaa pyydettiin tai vaadittiin tekemään jotakin? Entä mitä tästä purkauksesta seurasi? Mitä hän itse siitä sai tai hyötyi? Tai miltä hän välttyi, mistä pääsi eroon?

Tällaista salapoliisityötä näiden asioiden selvittäminen on. Oikotietä eikä helppoa vastausta ei ole. Nyt täytyy vain pyrkiä erityisopettajan ja mahdollisesti kehitysvammaneuvolan psykologin kanssa saamaan salapoliisityö käyntiin. Havaintojen kirjaamisesta ja tilanteiden videoinnista kannattaa aloittaa.

Heikki Seppälä
Psykologi
Kehitysvammaliitto