Lievä kehitysvamma
Saimme pikkasta vaille 11-vuotiaalle pojallemme eilen lievänkehitysvammadiagnoosin. Dysfasia-diagnoosin poika sai ollessaan 5-vuotias. Koulun aloitti norm. 7-vuotiaana, kylläkin pienryhmässä. Kertasi ensimmäisen luokan. Koulunkäynti on ollut aika vaikeaa ja ero kasvoi entisestään pojan siirryttyä 2lk:lta 3:lle. Oppimisvaikeuksien vaan kasvaessa lähdimme tarkentamaan jo saatua diagnoosia ja saimmekin sitten tämän lievän kehitysvamman. Koulu jatkuu entiseen malliin, kuten muukin elo: ) Olimme toki itse jo hieman miettinyt kyseistä diagnoosia, mutta kyllähän se silti "puskista tuli".
Nyt haluaisin pikkasen jelppiä siihen, että kuinka kerromme asian hänelle itselleen ja esim. pikkuveljelle. Emme ole immeisiä, jotka tietoa salaavat, joten sukulaisillekin asia on jotenkin kerrottava, muutamalle jo ennätimmekin. Toinen asia, joka mietityttää on käyttäytyminen. On aika vilkas poika ja käyttäytyminen kaupassa ym. on aika mahotonta. Onko tähän olemassa jotain vihkosta tai muuta, josta saisimme vähän tietoa, kuinka tulisi toimia kyseisissä tilanteissa. Asiaa ja kysymyksiä ois varmaan enemmänkin, mutta on toi asian "sulattelu" viel käynnissä,j oten tässä ois nää pari tärkeempää kysymystä.
Nämä diagnoosit ovat monipiippuinen juttu ja joskus niihin ladataan joskus enemmän merkityksiä kuin on aihetta. "Lievä kehitysvammaisuus" kuulostaa vanhemmista varmaankin aika kohtalokkaalta, vaikka eihän se poika ole uuden diagnoosin myötä toiseksi muuttunut. Tarkalleen ottaen tämä diagnoosi tarkoittaa vain sitä, että lapsi tarvitsee oppimiseen ja koulunkäyntiin paljon enemmän tukea kuin muut samanikäiset. Uusien asioiden opetteleminen on hänelle työläämpää kuin muille, mutta hän tulee kuitenkin oppimaan niitä läpi elämänsä. Hänenlaisiaan on melkein yksi sadasta ja hän sattuu nyt olemaan se yksi. Sattumasta näissä yleensä on kyse, sen kummempaa syytä on yleensä turha etsiä.
Muita suurempi tuen tarve on se asia, jonka kautta tätä diagnoosia kannattaa hänelle itselleen ja lähipiirille sanoittaa. Aikuisten pitää käydä tämän kaverin kanssa koulua enemmän kuin muiden samanikäisten kanssa ja hän tarvitsee enemmän kädestä pitäen opastusta käytännön taitojen oppimiseen kuin muut. Nämä lapset eivät opi itsestään ja omia aikojaan yhtä sujuvasti kuin ikätoverinsa. Vanhemmille se merkitsee tietysti pitkittyvää vanhemmutta ja kasvatusvastuuta, mutta tämänhän te olette jo varmasti huomanneet.
Myös nämä lapset ja nuoret jatkavat opiskelua peruskoulun jälkeen. Heidän ammatillinen koulutuksensa tapahtuu ehkä ammatillisena erityisopetuksena eikä heistä maistereita tule. Mutta työllistyminen ja omaan elämään kiinni pääseminen voivat hyvinkin onnistua, kunhan on vähän tukea siinä mukana.
Kehitysvammadiagnoosia kannattaa toisaalta käyttää hyväksi. Se saattaa avata ovia moniin sellaisiin tukipalveluihin ja kuntoutuksiin, joihin pääsy olisi muuten vaikeampaa.
Mitä käyttäytymistä koskeviin huoliinne tulee, tuo vilkkaus ja käyttäytymisen karkaaminen käsistä viittaa enemmän tarkkaavuushäiriöön kuin kehitysvammaisuuteen. Koulun erityisopetuksesta voisi saada hyviä käytännön vinkkejä keskittymisen ja käyttäytymisen hallinnan opetteluun.
Heikki Seppälä
Psykologi
Kehitysvammaliitto