Seulonnat ja lapsettomuushoito

Kysymys 

Olen 38-vuotias, BMI 24 ja raskaus saatiin alulle ICSI-hoidolla. Kävin seulontaverikokeessa, mutta neuvolan sijainen osasi antaa vain raakaluvut eli rv 9+2 S-pappa oli 982 ja S-hcG-B-V 117. Rv 11+3 UÄ:ssä oli crl 45 mm, niskapoimu 1,1 mm. Lääkäri taas ei osannut antaa mitään riskilukuja, koska käytettävissä ei ollut MoM-arvoja. Lisäksi neuvolassa sanottiin ennen verikokeita, ettei lapsettomuushoidoilla ole mitään vaikutusta seulontaverikokeisiin. Täältä olen kuitenkin lukenut, että ne vaikuttavat arvoihin. Minulle ei siis ole annettu nyt käymistäni tutkimuksista huolimatta mitään riskilukuja tai jatko-ohjeita ja myös tuo hoitojen vaikutus seulontaan on jäänyt epäselväksi. Tulisiko meidän osallistua nyt johonkin lisäselvittelyihin yllä olevien arvojen perusteella?

Vastaus 

Missähän kohtaa systeemissä nyt "mättää"? Laboratorio mittaa nuo "raakaluvut", jotka sitten suhteutetaan raskauden kestoon (sikiön kokooon), josta saadaan nuo MoM-luvut. Tietokoneohjelma laskee riskiluvun, kun syötetään äidin ikä, nt, sikiön koko ja veriarvot koneeseen.

Eri puolilla Suomea asia hoidetaan eri tavalla. Joissakin paikoissa tuo tietokoneohjelma on käytössä tutkimuspaikalla, toisaalla vastauksen antaa laboratorio (esim. HUS-lab). Mitenkähän asia on hoidettu kotipaikkakunnallasi? Vaikuttaa siltä, että nyt asialla on ollut täysin seulonnasta tietämätöntä väkeä. Seulonnan järjestää periatteessa kotikunta, joten kyllä vastaus kysymyksiisi pitää saada omasta neuvolasta.

On tutkimusviitettä, että keinoalkuisissa raskauksissa saattaa olla hieman spontaaneja raskauksista matalampia papp-a (ja ehkä hcg-b)arvoja, jolla satunnaisesti voi olla vaikutusta riskilukua nostavasti. Tätä ei kuitenkaan pystytä ottamaan huomioon riskulukulaskelmissa.

Ehdotan, että tiukasti vaadit neuvolaa selvittämään riskiluvun sieltä, mistä se on kotikunnassasi on sovittu hoidettavan. Erityistä syytä lisätutkimuksiin ei ole.

Ystävällisin terveisin
Ansa Aitokallio-Tallberg
LKT, naistentautien, synnytysten ja perinatologian erikoislääkäri