Jatkoa raskausvkoja 21 ei lapsivettä

Kysymys 

Hei. Rakenneultrassa todettiin sikiöllä terveen näköiset munuaiset ja virtsarakkokin joka oli pieni mutta tyhjentyi. Lääkäri epäilee että olisi reikä, mistä vesi tulee pois mutta tulisi lisääkin ei vain pysy kohdussa. Minulla on myös hematoomaa ja verihyytymiä todettu kohdussa ja vuotoa on koko ajan enemmän tai vähemmän. Nyt viikon ajan tuntenut liikeitä paljon enemmän, ihan kuin olisi vettä enemmän kun sikiö liikkuu niin paljon. Miten jos nyt todetaan että vettä olisi, onko mahdollista että sikiölle olisi tullut jotain haittaa kun on ollut vedettömänä jonkun aikaa? Vaikkakin lääkärit on sanonut että sikiö näyttää taistelevan mutta keuhkoista ovat huolissaan.

Vastaus 

Jos kyseessä on lapsivedenmeno kalvoissa olevan reiän vuoksi, on mahdollista, että tuollainen reikä umpeutuu ja lapsiveden määrä normalisoituu. Alkuraskauden verenvuodot ja siten hyytymien muodostuminen sikiöpussiin tiedetään suurentavan riskiä sikiökalvojen ennenaikaiselle puhkeamiselle.

Jos lapsiveden määrä siis lisääntyy selkeästi, voivat sikiön keuhkot vielä noilla viikoilla "ottaa kiinni" kasvua ja kehitystä.

Terveisin
Ansa Aitokallio-Tallberg
LKT, naistentautien, synnytysten ja perinatologian erikoislääkäri