Yksilöllistetty opetussuunitelma

Kysymys 

Hei,
Pojallamme on yksilöllistetty opetussuunitelma kaikissa oppiaineissa. Onko normaali käytäntö että hän joutui tekemään kuutosluokkalaiselle tarkoitetun englanninkielen valtakunnallisen kokeen. Eihän hän muutenkaan harjoittele läheskään samoja asioita kun luokkakaverit. Muutamia sanoja ja pieniä helppoja lauseita.

Vastaus 

Hyvä kysyjä,

Arvelisin tuon valtakunnallisen kokeen olevan yleisen oppimäärän mukaan opiskeleville. Jo terve järki sanoo, että jos opetetaan yksilöllisen opetussuunnitelman mukaan, silloin arvioidaankin opetetun mukaan. Eli jos ei ole opetettu yleisten tavoitteiden mukaan, niin ei silloin ole mitään mieltä testatakaan.

Kokeita voi eriyttää muutenkin. Esimerkiksi lapsilla, joilla on tarkkaavuuden haasteita, voidaan toimia niin, että oppilaalle annetaan vain osa tehtävistä kerrallaan.

Asiasta kannattaa ehdottomasti keskustella koulun ja opettajan kanssa.
Oppilaalle on ihan turhaa aiheuttaa stressiä tästä aiheesta. Perusajatuksena on arvioida sitä mitä on opetettukin.

Ystävällisin terveisin
Leena Kokko
Oppimateriaalikeskus Opikkeen johtaja