NT-ultraustuloksen paikkaansapitävyys

Kysymys 

Hei,

Kävimme niskaturvotusultrassa rv 12+0, jolloin kätilö yritti mitata tulosta varmaan parikymmentä minuuttia. Sikiö ei millään kääntynyt kylkiasentoon, jotta turvotusta olisi saatu mitattua. Kaksi kertaa lapsi kääntyi pikaisesti ympäri, ja näistä tilanteista kätilö nappasi pysäytyskuvat saaden kaksi kuvaa ja arvoksi 2,9 mm.

Yhdistelmäseulan tulos oli negatiivinen, mutta hän tarjosi kuitenkin mahdollisuutta lapsivesipunktioon, josta kieltäydyimme. Perusteena tarjoamiseen oli, että nuorilla seula voi helpommin näyttää negatiivista (ikäni 23 v).

Pyysimme kuitenkin uusinta-aikaa, jotta turvotus voitaisiin mitata uudelleen, kun mittaamisesta jäi jotenkin epävarma kuva itselle. Uusi mittaus oli rv 12+6 ja sikiö oli sopivasti kylkiasennossa ja turvotusten tulokset olivat 1,3-1,9 mm (sama laite, eri mittaaja).

Jäikin mietityttämään, että voiko ensimmäisessä mittauksessa olla virhe tuon asennon vuoksi tms.? Vai onko tyypillistä, että turvotus vähenee huomattavasti viikossa?

Nenäluu näkyi molemmilla kerroilla ja jälkimmäisessä ultrassa kätilö kommentoi myös, että on hyvä, että tuo niska on tarkkarajainen.

Vastaus 

Kertoman mukaan tuo toisen kerran mittaustulos on luotettavampi ja seulatulos siis negatiivinen. Niskaturvotuksen määrä voi kyllä vaihdella parinkin päivän sisällä. Näissä tapauksissa tilanne saattaa todennäköisemmin liittyä kaikilla sikiöillä normaaliin niskan alueella esiintyvääb nestekertymään. Tilanne vaikuttaa siis normaalilta.

Terveisin
Ansa Aitokallio-Tallberg
LKT, naistentautien, synnytysten ja perinatologian erikoislääkäri