Kehitysvamma alkoholin käytöstä alkuraskaudessa

Kysymys 

Samana päivänä, kun kuukautisteni olisi pitänyt alkaa (kuukautiskierto n. 28 vrk), nautin melko runsaan määrän alkoholia (ehkä 7-8 annosta). Kuukautisia ei kuitenkaan kuulunutkaan ja seuraavan viikon lopulla tein positiivisen raskaustestin. Poikani on nyt reilun vuoden ikäinen. Minua kuitenkin jatkuvasti vaivaa se, että onko tuosta kertaluonteisesta alkoholinkäytöstä ihan alkuraskaudessani voinut jäädä hänelle jotain vammaa, joka vasta myöhemmin ilmenisi? Terve poika hän on ollut ja kasvanut erittäin hyvin. Raskaustestin tekemisen jälkeen en nauttinut tietenkään tippaakaan alkoholia. Asia vaivaa minua, vaikka siis mitään viitteitä kehitysvammasta tms. ei ole, mutta mikä on asiantuntijan mielipide, onko huoleni turha?

Vastaus 

Voit olla huoleti, tuo kertaluontoinen vaikkakin runsaanpuoleinen noin alkuvaiheessa (kun ei ole voinut tietää olevansa raskaana) käytetty alkoholi ei ole aiheuttanut pojallesi vaurioita. Hyvä, että et sittemmin raskauden aikana käyttänyt enää alkoholia. Useammat käyttökerrat olisivat voineet aiheuttaa lapselle ongelmia.

Terveisin
Ansa Aitokallio-Tallberg
LKT, naistentautien, synnytysten ja perinatologian erikoislääkäri