Aivojen takaosa tyhjä

Kysymys 

Hei!

Kirjoitin aiemmin, että np-ultrassa 12+4 päälakimitta vastasi jo 13+4. Minulle ei oltu kuitenkaan kerrottu kaikkea mitä kuvissa näkyi. Vastaus oli aivojen väliseinä näkyy, kummallakin puolella choroid plexus, mutta aivojen takaosassa tyhjää. Munuainen korostunut. Pyysimme selitystä ja sanottiin ettei tuolloin ultrassa välttämättä näy vielä kaikkia aivojen rakenteita, mutta yhdessä tuon munuaistiedon kanssa huolestuttaa. Veriseula ja niskaturvotus olivat normaalit.

Vastaus 

Yleisesti voi sanoa, että aivojen rakenteiden tutkiminen mahdollisten pienten poikkeavuuksien suhteen on vaikeaa rvk 12-13. Löydös riippuu melko paljon projektiosta. "Korostunut munuainen" on valitettavasti liian ylimalkainen kuvaus, jotta siihen voisi ottaa kantaa. Jos ultraaja on ollut jotenkin epävarma löydöksistä, voisi olla mielekästä järjestää kontrollitutkimus jo aikaisemmin kuin rvk 20 norm. seulan yhteydessä. Ehkä noin rvk 16.

Terveisin
Ansa Aitokallio-Tallberg
LKT, naistentautien, synnytysten ja perinatologian erikoislääkäri