Rakenneultraäänitutkimuksen myöhäinen ajankohta

Kysymys 

Hei! Olen 37-vuotias ja rakenneultraäänitutkimus on minulle varattu rv. 21+3. Jos rakenneultrassa todettaisiin esim. vaikeita rakennepoikkeavuuksia tai kromosomihäiriöihin viittaavia tekijöitä, niin eikö jatkotutkimuksilla olisi valtava kiire tuona ajankohtana ja ehtisinkö edes saada esimerkiksi lapsivesitutkimuksen tulosta ennen rv. 24+0 täyttymistä (keskeytyksen takaraja)? Minulla on kuitenkin jo ikää ja ainahan niiden riski kasvaa iän karttuessa. Alkuraskauden nt ja seerumiseula olivat normaalit. Onko siis minulle varattu aika rakenneultraan liian myöhäinen, jos haluaisin jatkotutkimuksiin niiden ollessa perusteltuja ultran perusteella?

Vastaus 

Hyvä kysyjä,

Olet aivan oikeassa, mahdollisesti tarvittaviin jatkotutkimuksiin jää niukasti aikaa 21+3 raskausviikolla tehdyn rakenneultraäänitutkimuksen jälkeen. Kromosomitutkimuksista trisomioiden selvittäminen käy aika nopeasti, mutta koko kromosomiston tutkimus kestää kauemmin. Joskus myös löydöksen kehityksen seuranta uuden ultraäänitutkimuksen avulla saattaisi olla aiheellinen.

Mistähän johtuu, että olet saanut noin myöhäisen ajan? Mielestäni voit ottaa yhteyttä tutkimuksen tekevään yksikköön ja kysyä löytyisikö aikaisempia aikoja, jotta pääsisit huolestasi. Olet hienosti varautunut siihenkin mahdollisuuteen, että jotain selvitettävää voi löytyä, mikä on hyvin viisasta. Tietenkin useimmiten kaikki on hyvin, eikä ajankohdalla sitten enää ole merkitystä.

Ystävällisin terveisin
Riitta Salonen-Kajander
perinnöllisyyslääketieteen erikoislääkäri
Väestöliitto