Lapsivesi-indeksi, afi

Kysymys 

Paljonko on (rv34) esim. afi 27 muutettuina dl/l, mitä liika lapsivesi aiheuttaa, onko riski kehityshäiriöstä?

Vastaus 

Afi mitataan siten, että jokaisesta sikiöpussin neljänneksestä mitataan suurin kohtisuora lapsivesitilan korkeus. Se on siis siten aina jonkin verran suuntaa antava luku eikä sitä voida suoraan muuttaa dl:ksi. Rvk 34-36 lapsiveden määrä on suurimmillaan. Afi 27 on jonkin verran yläkanttinen. Runsaan lapsiveden määrän takana ei useinkaan ole mitään poikkeavaa löydöstä, mutta monet rakenteelliset poikkeavuudet voivat aiheuttaa lapsiveden määrän lisääntymisen. Kyseeseen tulee lähinnä tilat, joissa sikiön lapsiveden nieleminen on estynyt. Itse runsas lv ei aiheuta kehityshäiriötä. Riski on lähinnä kohdun venytyksestä johtuva supistelu ja mahdollinen ennenaikainen synnytys. Myös äidin olo voi olla varsin hankala, jos lapsivettä on todella paljon.

Terveisin
Ansa Aitokallio-Tallberg
LKT, naistentautien, synnytysten ja perinatologian erikoislääkäri