Arteriasuonia 1 kpl

Kysymys 

Hei,

Olen kolmatta lasta odottava kolmekymppinen nainen. Minulla todettiin rakenneultrassa 1 napavaltimo, muutoin rakenteissa ei ole todettu poikkeavaa. Kasvu on ollut tähän saakka normaalia. Rv 28 nyt menossa. Rv 12 seulontatulos oli normaali. Kuinka suurella todennäköisyydellä rakennepoikkeavuus huomattaisiin rakenneultrassa? (esim. trisomia 13 tai trisomia 18)? Minulle on tehty useamman kerran rakenne uä, jonka on suorittanut lääkäri. Onko mielestäsi aihetta esim. lapsivesipunktioon? Olen kuullut, että yksisuoniseen napavaltimoon liittyy tavallista useammin rakenne- tai kromosomipoikkeavuuksia, mutta jos rakenteet on useamman kerran todettu normaaleiksi, uskaltaako tähän luottaa? Kuinka suuri on kohtukuoleman riski?

Haluaisin myös tietää, mikäli mahdollista, kuinka paljon esim. vuodessa on raskauksia, joissa on todettu yksi napavaltimo ja jos tämä on ainoa löydös, onko näistä raskauksista ja synnytyksistä kuinka suuri osa sujunut ongelmitta ja lapsi on ollut terve. Kiitos paljon!

Vastaus 

Mikään tutkimus ei tietenkään ole sataprosenttinen, mutta jos toistuvasti uä-tutkimuksessa rakenteet ja kasvu on todettu normaaleiksi, niin riski poikkeavuuteen on varsin pieni. Esim. 18- ja 13-trisomia-sikiöt löytyvät harvaa poikkeusta lukuunottamatta. Suurin osa lapsista, jotka syntyvät 2-suonisen napanuoran kanssa ovat täysin normaalisti kehittyneitä. Suurin riski on kasvun hidastuminen viimeisen raskauskolmanneksen aikana. Tästä syystä usein suositellaan kasvukontrollia raskauden loppupuolella vaikka kaikki tutkimukset siihen saakka olisivat olleet normaaleja. Jos mitään lisälöydöstä ei ole havaittu 2-suonisen nn lisäksi, ei tuossa vaiheesa raskautta ole indikaatiota (on suorastaan virhe) kromosomien tutkimiselle. Luultaavasti vain murto-osa 2-suonisista nn:sta löydetään/rekisteröidään, joten mitään luotettavaa tilastointia ei myöskään ole käytettävissä.

Terveisin
Ansa Aitokallio-Tallberg
LKT, naistentautien, synnytysten ja perinatologian erikoislääkäri