Niskapussiturvotus 4,8

Kysymys 

Kävin 2 vkoa sitten ultrassa jossa raskaus oli normaaliaikanen, eli 8+1. Seuraavana päivänä alkoi vuoto, veristä, ruskeaa, oranssia, välillä keltaista. Nyt kävin lääkärissä ja tutkimuksissa selvisi, että raskausviikot olisivat 11+1 vaikka edellisen ultran mukaan 10+2. Niskaturvotus oli 4,8 mm ja laittoivat minut välittömästi jatkotutkimuksiin. Itsellä tuntuma, että kaikki ei ole hyvin. Mitä on odotettavissa? Epäily oli kehityshäiriöstä. Mitkä ovat riskit? Ikää on 34v ja 5 tervettä lasta.

Vastaus 

Tuollainen mittausepätarkkuus on mahdolllista, sillä rvk 8 voi vielä mittaus olla hankalaa joissakin tilanteissa. Toisaalta tuo niskaturvotusmitta valitettavasti voi viitata siihen, että sikiöllä on jokin ongelma jota kuvastaa paitsi niskaturvotus myös mahdollinen kasvuhidastuma. Mahdollisista poikkeavuuksista kyllä kromosomipoikkeavuuden riski on suurin tuontyyppisissä tapauksissa, keskimääräisesti noin puolella siköistä paljastuu kromosomi- tai rakennepoikkeavuus tai raskaus menee kesken.

Terveisin
Ansa Aitokallio-Tallberg
LKT, naistentautien, synnytysten ja perinatologian erikoislääkäri