Sikiöseulonnan veriarvot

Kysymys 

Hei,

Kysymykseni koskee 1. sikiöseulonnan veriarvoja. Olen 38-vuotias, raskaus alkanut IVF-tuoresiirrosta hyvälaatuisella alkiolla. Verikokeessa kävin rv 10+2, sikiön CRL mitta tuolloin neuvolassa mitattuna 36,3 mm. Verikokeen tulokset hCG-B-V 80 ug/l, S-PAPPA 290 mU/l (MoM-arvoja ei minulle ilmoitettu). Nt-ultra tehtiin rv 12+1, sikiön CRL mitta tuolloin 58,1 mm, nt 1,1 mm ja sikiöllä ei todettu mitään poikkeavaa. Nenäluusta ei erikseen mainittu muuta, kuin että nenä näkyy. Riskiluvuksi annettiin 1:220 ja sain ajan lapsivesitutkimukseen.

Keskustelin verikoetuloksista sekä hoitajan että lääkärin kanssa, mutta molemmat totesivat, että kokonaisuus on riskiluvussa ratkaiseva. Silti jäin kovasti miettimään, mikä veriarvoissani on poikkeavaa ja lisää down-riskiä? Lapsivesitutkimukseen olen menossa, vaikka keskenmeno pelottaa, etenkin kun raskauden eteen on tehty paljon. Vastauksesta ja hyvästä palstasta etukäteen kiittäen.

Vastaus 

On totta, että yhdistelmäseulan idea on nimenomaan se, että siinä kolme toisistaan riippumatonta "riskimittaria" yhdistetään ja siten saadaan luotettavampi tulos. Veriarvoista hVG-b on normaali, PAPP-A matalahko vaikuttaen siten jonkin verran riskiin. Varsinainen riskiä suurentava tekiä on kuitenkin ikä. 38v:n ikäriski rvk 10 on 1:108 eli saatu riski on pienempi kuin pelkästään iän perusteella laskettu.

Terveisin
Ansa Aitokallio-Tallberg
LKT, naistentautien, synnytysten ja perinatologian erikoislääkäri