Sikiön kasvun jätätys ja alentunut lapsiveden määrä

Kysymys 

Hei!

Kävin rakenneultrassa raskausviikolla 21+2 ja sikiön mitat vastasivat viikkoja 19+4.

BPD 43 mm, HC 167 mm, AC 146 mm, FL 30 mm, HC/AC 1,14. Sikiön rakenteet olivat normaalit, mutta lapsiveden määrä oli alentunut. Ultraava lääkäri tutki tarkkaan sikiön sydäntä, päätä sekä löysi myös munuaiset eikä näin ollen osannut kertoa miksi koko oli noin pieni ja vettä vähän. Sain kontrolliajan äitipolille kolmen viikon päähän, mutta olen erittäin huolestunut näistä mitoista sekä lapsiveden vähyydestä. Mikä voisi olla vialla? Huonosti toimiva istukka, kromosomihäiriö vai joku muu?

Aikaisemmassa ultrassa (rv 13+2) sikiön laskettua aikaa aikaistettiin kahdeksan päivää koon takia. Voiko tällainen heittely olla normaalia? Voiko syömäni ravinto vaikuttaa asiaan? Nyt olen nauttinut runsaasti vettä (2,5 l/p) sekä syönyt proteiinipitoista ruokaa salaatin ja hedelmien kera.

Aikaisemmat raskaudet (2kpl) on sujuneet ilman mitään ongelmia ja lapset ovat syntyessään olleet isokokoisia 4 kg ja 4,5 kg. Ei sokereissa ongelmia.

Kiitos vastauksesta jo etukäteen!

Vastaus 

Tuollainen kasvun heittely ei ole tavallista. Minkähän mitan mukaan tuota raskaudenkestoa muutettiin rvk 13+? Pääperämitta saattaa antaa väärän keston, jos sikiö on kovin liikkuvainen ja ojentelee itseää kovasti. Lakimitta on usein parempi 13+. Eli saattaa olla, että tuo raskaudenkeston muutos on ollut virhe? Jos kuitenkaan ei, niin silloin tulee mieleen, että sikiön kehityksessä voi olla jokin ongelma, kun kaikki mitat ovat jonkin verran jäljessä.

Lapsiveden määrä voi vaihdella, mutta jos se on arvioitu vähäiseksi, lisää se toki mahdollisuutta raskausongelmaan. Otettiinko lapsivedestä kromosominäyte? Voisi ehkä ainakin harkita. Itse ehkä kontrolloisin kasvun ja lapsiveden määrän jo 10-14 pv sisällä, kun raskausviikkojakin on jo 21+ (jos sikiöllä ilmaantuu jokin vakava ongelma, ei raskauden keskeytysoptiota voi enää käyttää rvk 24 jälkeen). Omalla ruokavaliollasi et voi ongelmaa aiheuttaa.

Terveisin
Ansa Aitokallio-Tallberg
LKT, naistentautien, synnytysten ja perinatologian erikoislääkäri