Harrastuksen tukeminen

Kysymys 

Anoimme kehitysvammaiselle lapsellemme terveyskeskuksen kautta peräpyörää. Saimme kielteisen päätöksen. Perusteluna se, että ko apuvälineen hankinta ei edistä tutkittavan omatoimista liikkumista ja alueellisen ohjeistuksen mukaisesti harrastusvälineet eivät kuulu lääkinnällisen kuntoutuksen piiriin.

Meillä oli vastaava peräpyörä Maliken kautta lainassa ja se osoittautui todella toimivaksi lapsemme/perheemme käyttöön. Vihdoinkin oli mahdollista tehdä oikeita pyörälenkkejä (n. 10 km), mistä kv-lapsemme nautti suunnattomasti. Hän myös itse polki ahkerasti. Mistä meidän kannattaisi seuraavaksi anoa pyörää? Noin 2500 euroa maksava pyörä on liian kallis itse hankittavaksi, vaikka koon puolesta meneekin monta vuotta. Kohtuuttomalta tuntuu sekin, että erityislapsi saisi ajaa vain pari viikkoa vuodessa. Huuto on valtava, kun toinen lapsi lähtee pyöräilemään. Toimintaterapeutilta saimme hyvän ja monipuolisesti laaditun suosituksen.

Vastaus 

Tätä kannattaa hakea myös kunnan sosiaalitoimistolta apuvälineenä, joko kehitysvammalain mukaan tai vammaispalvelulain mukaisena tukitoimena. Eli hakemus kuntaan ja suositukset mukaan.

Ystävällisin terveisin
Kirsi Mäkinen
Lakimies
Kehitysvammaisten Tukiliitto