Verikokeen hormoniarvojen merkitys

Kysymys 

Saimme verikokeen ja niskapoimuturvotuksen perusteella down-riskiluvuksi 1:7. Niskaturvotus oli 2,7, mutta riskilukuun vaikuttivat istukan hormonit. Olen ymmärtänyt, että kromosomipoikkeavuuksissa papp-a on matala ja HcG korkea. Meillä papp oli 0,3 ja myös HcG alhainen, eli 0,53.

Mikäli kromosomipoikkeavuutta ei kuitenkaan istukkanäytteessä havaita, mitä vaikutuksia näin alhaisilla luvuilla voi sikiön kehitykselle olla tai mistä ne voivat viestiä?

Vastaus 

Kysymyksestä ei selviä raskauden kesto tai äidin ikä, jotka ovat molemmat tärkeitä riskilukua arvioitaessa. Downin syndrooman riskiä nostaa veriarvoista nimenomaan matala papp-a ja korkea hcg-b. Riskiluku koostuu kuitenkin kokonaisuudesta (raskauden kesto + nt + äidin ikä + veriarvot) eikä yksittäisestä osiosta. Riippuen raskauden kestosta, nt 2,7 mm nostaa myös jonkin verran riskiä.

On tutkimuksia, joissa nimenomaan matala papp-a-arvo on liitetty myöhäisempiin raskausongelmiin, kuten esimerkiksi sikiön pienikasvuisuuteen. Tilanne ja yhteys eivät kuitenkaan ole yksiselitteisiä eikä matala papp-a-arvo tämän hetken käsityksen mukaan edellytä mitään erityistoimenpiteitä raskauden seurannan suhteen.

Terveisin
Ansa Aitokallio-Tallberg
LKT, naistentautien, synnytysten ja perinatologian erikoislääkäri