Uskallanko harkita vielä uutta raskautta?

Kysymys 

Hei! Perheessämme on viisi tervettä lasta. Kuudennella lapsellamme todettiin istukkabiopsian perusteella 21-trisomia. Pitkän harkinnan jälkeen päädyimme mieheni kanssa keskeytykseen. Päätös oli vaikea, mutta käsillä olevien faktatietojen perusteella teimme tämän raskaan päätöksen. Ikävöin vieläkin kovin pientä enkelipoikaamme. En ole kyseenalaistanut päätöstämme, mutta tuntuu, etten pääse tästä surusta yli millään.

Jostain syystä mietin joka välissä, olisiko minulla vielä oikeutta tai mahdollisuutta saada terve lapsi. Olen 38-vuotias, mieheni on 40 vuotta.

Kuinka suuri on mahdollisuus, että tämä surullinen asia voisi toistua nyt, jos yrittäisimme uutta raskautta? Onko ikäriskini jo nyt sama kuin jos esimerkiksi odottaisimme pari vuotta, jolloin olisin jo 40 vuotta? Enkelipoikamme syntymästä on kulunut vasta vähän aikaa.

Vastaus 

Hei,

38-vuotiaalla Down-riski raskausviikolla 16 on 1/117, 40-vuotiaalla puolestaan 1/68. Tieto on peräisin Seulontavaihtoehdot ja riskit -esityksestä, joka on nähtävillä Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Stakesin verkkosivuilla (finohta.stakes.fi).

Ystävällisesti
Vernerin verkkotoimitus