18-trisomian uusiutuminen

Kysymys 

Olen keskeyttänyt raskauden 18-trisomian vuoksi neljä vuotta sitten. Trisomia todettiin rakenneultrassa ja varmistettiin lapsivesinäytteellä, keskeytys tehtiin rv 23.

Seuraava raskaus, kaksi vuotta sitten, meni itsestään kesken. Syytä ei todettu, keskenmeno tapahtui rv 12. Muita raskauksia (ja siten myöskään lapsia) ei ole.

Mikä todennäköisyys on 18-trisomian uusiutumiselle? Voiko perintötekijöissä olla jotain, mikä aiheuttaa ko. kromosomipoikkeavuuden/keskenmenoja? Kannattaako hankkiutua tutkimuksiin vai uskallanko kahden pieleen menneen raskauden jälkeen enää edes yrittää uutta raskautta?

Vastaus 

Myös 18-trisomian riski kasvaa äidin iän lisääntyessä. Riski on kuitenkin pienempi kuin 21-tris. ikään nähden. Se ei ole perinnöllistä, eikä sen suhteen ole tutkimuksia ennen kuin raskausaikana. Uusiutumisriski on pieni, alle 1 % (ikäriskiin lisättynä).

On erittäin epätodennäköistä, että kahdessa raskaudessasi olisi ollut sama ongelma. Ehdottomasti kannattaa yrittää uutta raskautta. Todennäköisyys sen onnistumiselle on suuri.

Terveisin
Ansa Aitokallio-Tallberg
LKT, naistentautien, synnytysten ja perinatologian erikoislääkäri