Terapian vaikeudet ja jatko

Olen nyt yhteensä 3 vuotta käynyt suhteellisen intensiivisessä terapiassa, 2 vuotta nykyisellä Kelan tukemalla psykiatrillani (analyyttistä psykoterapiaa). Diagnoosina nyt on Tunne-elämältään epävakaa persoonallisuus, ja aikaisemmin on ollut kaikenlaisia ahdistus- ja masennustiloja. Viime aikoina minua on mietittyttänyt koko terapiassa käynti, sillä en koe oikeastaan tarvitsevani sitä enää. Elämässäni asiat ovat nyt aika hyvin, onnellinen pitkäaikainen parisuhde, opiskelut ja kavereita, ja välit vanhempiini ja sisaruksiinikin ovat ihan hyvät. En terapiaa kyllä missään vaiheessa muutenkaan ole ns. henkireikänä kokenut enkä ole siitä oikein mitään saanut irti. En koe että terapeuttini ymmärtää minua, tai tukee (siitä terapiassa kai pitäisi kyse olla). En tiedä itsekään miksi käyn siellä, kai ajattelen että se on pakko. Olen miettinyt terapian lopettamista kokonaan, pelkään vain että se kostautuisi minulle myöhemmin. Myös terapautin vaihto tuntuisi hyvältä. Voiko terapian onnistuminen olla henkilökemioista kiinni vai eikö minulle vain sovi analyyttinen psykoterapia? En tiedä mitään muista vaihtoehdoista.