Mitä merkitsee laaja-alainen kehityshäiriö?
Lastensuojeluasiakkaana on 12-vuotias poika, jolla on lastenpsykiatrin diagnoosin mukaan laaja-alainen kehityshäiriö. Poika on hyvin lapsenomainen ja hänellä on paljon häiriökäyttäytymistä.
Pojalla on ollut itsetuhoista käytöstä (mm. oman pään hakkaaminen nyrkeillä) ja pelkotiloja (pelko invalidisoi hänet täysin toissa kesänä). Lisäksi hän on kertonut olevansa oikeasti robotti, ja että tauluissa olevat ihmiset juttelevat hänelle. Pelkotilat, todellisuuden ja kuvitelmien sekoittuminen on nyt kuitenkin saatu kuriin Risperdal-nimisellä lääkkeellä.
Sen sijaan uutena ongelmana on pojan suuri kiinnostus sukupuoliasioihin. Hän puhuu paljon ja kenelle tahansa näkemistään pornoelokuvista ja itsetyydytyksestään.
Poikaa ollaan sijoittamassa avohuollon tukitoimenpiteenä kodin ulkopuolelle, sillä äidillä on vaikea masennus, eikä hän pärjää pojan kanssa. Pojalla on yksi perhekotisijoitus takanaan. Kahden kuukauden sijoituksen jälkeen perhekotivanhemmat päättivät, etteivät voi pitää häntä, koska pelkäsivät nuorempien sijaislasten puolesta. Poika oli kuvannut alle 6-vuotiaille lapsille sukupuoliyhdyntää ja myös pyrkinyt tutkimaan toisten lasten sukupuolielimiä.
Mitä laaja-alainen kehityshäiriö oikeastaan tarkoittaa, ja mitä kaikkea se pitää sisällään?
Suurimmaksi ongelmaksi koen tällä hetkellä sopivan sijoituspaikan löytämisen pojalle. Mitä asioita tulisi ottaa huomioon paikkaa valittaessa? Minkälainen paikka sopisi hänelle? Olemme etsiskelleet perhekotia
"laitosmaisempaa" vaihtoehtoa. Eräs ammatillinen perhekoti olisi ollut sopiva vaihtoehto, mutta he eivät kuitenkaan pystyneet poikaa ottamaan.
Tätä kysymystä on käsitelty myös Sosiaaliportin konsultaatiopalvelussa. Kysyjä on ilmeisesti hakemassa ns. toista mielipidettä. Tähänastisessa keskustelussa on tarkasteltu asiaa lastenpsykiatrisena ongelmana, joten täydentävistä näkökulmista voi tosiaan olla hyötyä.
Diagnoosiryhmä "laaja-alaiset kehityshäiriöt" viittaa ennen kaikkea autismikirjon häiriöihin. Niihin kuuluvat 1) lapsuusiän autismi, 2) epätyypillinen autismi, 3) Rettin oireyhtymä, 4) muu lapsuusiän perusoonallisuutta hajottava kehityshäiriö, 5) älylliseen kehitysvammaisuuteen ja kaavamaisiin liikkeisiin liittyvä liika-aktiivisuushäiriö ja 6) Aspergerin oireyhtymä. Näyttöä siitä, että näissä on kyse ennen kaikkea neurologisista toimintahäiriöistä, on kertynyt vakuuttavan paljon.
Tämän diagnoosiluokan tekee hämmentäväksi se, että yhteen alakohtaan, ts. lapsuusiän persoonallisuutta hajottavaan (disintegratiiviseen) kehityshäiriöön on sisällytetty myös psykoottisia häiriöitä. Autistiset ja psykoottiset kehityshäiriöt ovat kuitenkin eri asioita ja diagnostisissa ohjeissakin kehotetaan merkitsemään diagnoosiin erikseen, jos häiriön yhteydessä todetaan neurologista poikkeavuutta. Disintegratiivisia kehityshäiriöitä muutamissa lapsissa itsekin todenneena uskaltaisin
väittää, että siitä tässä ei ole kyse. Tämä kehityshäiriön laji ilmenee jo varhain, useimmiten kahden ikävuoden molemmin puolin, ja johtaa huomattavan paljon vakavampaan kehityksen vaurioitumiseen kuin kuvatussa tapauksessa.
Seksuaalisuuden ylikorostuminen puheissa ja käyttäytymisessä ei sinänsä kuulu mihinkään yllä mainituista oireyhtymistä. Se on huomiota herättävä oire, joka edellyttää tarkempaa tutkimusta. Mahdollisuuksia on monia. Pahin mieleen tuleva vaihtoehto on, että tämä poika on itse joutunut seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi. Mutta mahdollinen selitys on myös se, että hän on joutunut todistamaan muiden seksuaalikäyttäytymistä voimakkaita tunnelatauksia sisältävässä tilanteessa tai päässyt vahingossa pornofilmeihin käsiksi. Sekä autismissa että Aspergerin oireyhtymässä
tavataan aivan yleisesti takertumista erikoisiin kiinnostuksen kohteisiin tai teemoihin ja näiden teemojen intensiivistä ja pakonomaista toistamista. Tällaisten kaavamaisten, piintyneiden kiinnostuksen kohteiden ilmeneminen on sekä autismissa että Aspergerin oireyhtymässä jopa yksi keskeinen diagnostinen kriteeri.
Itsetyydytys- ja yhdyntäpuheet pienen lapsenomaiselta näyttävän pojan suusta ovat tottakai kuohuttavia ja saavat ympäristön tolaltaan. Onko hän näitä puhuessaan itse kiihtynyt tai kiihottunut vai voisiko hän puhua aivan yhtä hyvin viehekalastuksen yksityiskohdista, kuten eräs Asperger-nuorimies? En halua väheksyä oireen vakavuutta, erityisesti kun sen seuraukset ovat niin monitahoiset, mutta pitäisin malttia nyt tärkeänä. Ennen kuin lähdetää tämän lapsen elämään syvästi vaikuttaviin raskaisiin toimenpiteisiin tarvittaisiin vielä autismikirjon häiriöihin syvällisesti perehtyneen
psykologin arvio siitä, mitä roolia nämä neurologiset häiriöt tässä kuviossa näyttelevät. Meillä on tässä maassa lukuisia surullisia esimerkkejä siitä, miten lastenpsykiatriasta ei ole haluttu hakea neurologisen puolen konsultaatiota hoitosuunnitelman laadinnan tueksi. Toivottavasti tästä pojasta ei tule jatkoa näiden esimerkkien luetteloon.
Jatkotutkimukset tästä näkökulmasta saattaisivat avata aivan uudenlaisia näkökulmia myös kuntoutuslinjan valintaan ja tulevaan sijoitukseen.
Heikki Seppälä
PsL, tutkimus- ja kehittämiskeskuksen johtaja
Kehitysvammaliitto