Hiusten värjäys ja Downin oireyhtymä

Kysymys 

tällä palstalla on puhuttu hiusten värjäyksestä. Itse haluaisin tietää asiantuntijan mielipiteen siihen että onko hiusten värjäys aiheuttanut että lapsemme syntyi down lapsena. asia painaa minua syvästi enkä pääse asian yli.kun syytän itseäni ästä että lapsemme oli vammainen.

Vastaus 

Hyvä kysyjä,
Downin oireyhtymä eli 21-trisomia on yleisin syntyneillä todettava kromosomipoikkeavuus. Sen insidenssi on 1:600:aa vastasyntynyttä kohti. Downin oireyhtymä syntyy sukusolujen kromosomien jakautumishäiriön seurauksena. Äidin iän kasvaessa jakaantumishäiriöt lisääntyvät. Kysyit, että ”onko hiusten värjäys aiheuttanut että lapsemme syntyi down lapsena”.

Raskauden aikana ulkoisilla tekijöillä ei voi ”aiheuttaa” sikiölle Downin oireyhtymää. Toisin sanoen et ole voinut itse esim hiuksia värjäämällä aiheuttaa Downin oireyhtymää lapselle. Sattumalta sellainen munasolu tai siittiö, jossa on ollut kaksi kappaletta kromosomia 21 on hedelmöittynyt normaalin sukusolun kanssa (jossa on ollut yksi kromosomi 21). Lopputuloksena on sikiö, jolla on yhteensä kolme kromosomi 21:tä, kun taas normaalisti niitä on vain kaksi.

Sirpa Kivirikko
Väestöliiton perinnöllisyyslääkäri