Voiko lapsen antaa pois?
Lähettänyt 29.5.2007 klo 12:49 käyttäjä M.
Tämä kysymys on hirveä,kauhea,kamala, tiedän.
Mutta kysyn sen kuitenkin:
jos syntyvä lapsi on vanhemmille yllätyksenä vammainen, esim. down-lapsi, voiko hänet "antaa pois"?
Jos voi niin mihin?
Kysymys kuulostaa ihan pöhköltä, mutta tuli mieleeni kun luin tuosta vierestä perheiden kokemuksia. Yksi äiti kirjoitti että "en halunnut antaa lastani pois" tms.
Onko ylipäätään mahdollista luopua lapsesta? Jos omat voimavarat ja kyvyt eivät riitä vammaisen lapsen vanhemmuuteen.
VOI
29.5.2007 klo 15:41
kyllähän lapsen voi luovuttaa adobtoitavaksi kuka tahansa. Olkoon vammainen tai ei.
Toki varmaankin ensiksi pyydetään vanhempia/äitiä vielä harkitsemaan asiaa. Ja joku hakinta-aikakin voi olla.
Kun oma ds-lapseni syntyi yllätyksenä niin meille sanottiin, että jos te ette tätä lasta halua, niin moni muu haluaa kyllä Suomessakin. Tätä vaihtoehtoa siis jopa tarjottiin meille. Se kyllä tuntui ihan mahdottomalta jo ensitiedonkin aikana ja myöhemminkin. Mutta on niitä jotka laittavat lapsensa laitokseen vammaisuuden vuoksi ja eivät pidä mitään yhteyttä. On myös niitä, jotka antavat lapsen sijaisperheeseen tai adobtoitavaksi. Ja kannattaa muistaa, että myös terveiden lasten vanhemmat / yksinhuoltajaäiti voi antaa lapsensa pois. Ja näin tehdäänkin vielä nykyaikanakin.
Joku voi myös sikiödiagnostiikan vuoksi tietää odottavansa vaikkapa downlasta ja päättää synnyttää ja antaa pois. Hän ei ehkä kykene vakaumuksensa tai muun syyn vuoksi tekemään aborttia, mutta ei halua pitää lastakaan.
Leena
3.6.2007 klo 12:45
Minusta sellainen ratkaisu on hyvä kaikkien kannalta. Erityisesti arvostan niitä äitejä, jotka antavat lapsensa jatkaa elämää ja lahjoittavat lapsensa jopa toiseen perheeseen jakamaan rakkautta.
(Taisin paasata kuin uskovainen, vaikken olekaan).
Leena, Arunin äiti
Itsekin ottaisi...
3.6.2007 klo 18:11
Minä ottaisin myös toisenkin ds-lapsen. Alkujärkytyksen jälkeen huomasin, ettei tämä nyt niin kamalaa elämää olekaan.
Ds-lapset ovat ihania siinä missä muutkin lapset. Jollakin tavalla erityislapsi voi tulla vanhemmille vielä läheisemmäksi kuin tavislapsi, vaikka kaikki tietenkin ovat ihania (ainakin meillä).
Downlapsi on tuonut perheeseemme niin paljon hyvää tullessaan, että ei olisi alkuun uskonut jos joku olisi näin ennustanut.
Hannele, Joonaksen äiti
voimaton
6.6.2007 klo 23:50
suru on surtava
8.6.2007 klo 09:27
Olet joutunut aika rankkaan tilanteeseen, niin kuin monet muutkin äidit saatuaan tietää, että sikiössä onkin joku poikkeavuus. Siinä usein on kova kiire päätösten teon kanssa ja vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin ei ole. Nuo pleksukset erittävät aivoissa aivonesteen. Jos niissä on jotain vikaa, niin aivonesteen eritys voi olla poikkeava ja aivojen rakenne muutenkin. Jos raskausaikana olisi varmuudella tiedetty ettei tuo aiheuta ongelmaa lapselle, niin olisihan se teille kerrottu.
Sikiödiagnostiikkaa ollaan yhtenäistämässä Suomessa samanlaiseksi kaikissa kunnissa ja myös niiden laatu pyritään parantamaan ja toivottavsti myös riittävää neuvontaa.
Monet varmasti ovat samassa tilanteessa sitten katuneet ja surreet ja jälkikäteen käy mielessä, että miksi en tehnyt toisin. Nämä on niin vaikeita asioita päätettäväksi kun vain toisen voi valita vaihtoehdoista ja se on sitten peruuttamatonta.
Kun downvauva tai muuten vammainen vauva syntyy, niin jotkut todellakin luopuvat lapsestaa. Useimmat eivät. Alkujärkytys voi olla suuri ja joku toivoo jopa lapsen kuolemaa, mutta sitten myöhemmin tilanne muuttuu ja lapsesta tulee hyvin rakas. Tämä on se tavallisin tarina. On kuitenkin niitäkin vanhempia, jotka eivät voi kiintyä lapseensa. Tällöin lapsi annetaan pois tai perhe hajoaa. Voihan joskus olla niin, että jompi kumpi vanhemmista haluaa " lähteä" kun ei kestä tilannetta. Joku lähtee perheestä ja joku lähtee kaikesta.
Sikiödiagnostiikalla on hyviä puolia, mutta myös niitä vaikeita päätöksiä joudutaan sen vuoksi välillä tekemään. On hyvä kun teitte päätöksen yhdessä. Sillä tiellä on helpompi molemmille jatkaa matkaa tulevaisuuteen ja toivottavasti pääset asian yli.
Jaksamisia sinulle!
M.
14.6.2007 klo 13:51
kiitos vastauksistanne.
entä jos lapsi on muuten vammainen (esim.vaikeasti kehitysvammainen,liikuntavammainen), ottaisitteko Te sitten hänet vai ainoastaan down-lapsen?
Eli onko vaikeasti kehitysvammaisille ottajia? Mitä jos äiti/isä ei jaksa, kukaan ei halua adoptoida- mihin lapsi sijoitetaan? Laitokseen?
Leena
16.6.2007 klo 14:57
Toisaalta, vaikka nyt itse olisinkin valmis hoitamaan vammaista lasta yötä päivää (tyttöni ei tarvitse sellaista hoitoa, vaan käyn normaalisti töissä ja elämä on muutenkin ihan normaalia), pidän ehdottomana vaatimuksena, että vanhempia ei saa sitoa lapsen hoitoon enempää kuin itse haluavat. Siinä siis kuitenkin on minun rajani: taakan on oltava kohtuullinen, sille on löydettävä jakajia. Jos joku sanoo, että kaikkien vammaisten olisi saatava syntyä, mutta tuo henkilö toisaalta vastustaa yhteiskunnan tukea vammaisille, se on mielestäni todella väärin.
Oikeastaan lapsen antaminen adoptoitavaksi tai muuten vieraiden hoitoon onkin vain taakan jakamista tai poistamista. Siihen on vanhemmilla oltava oikeus sekä käytännössä että meidän moraalikäsityksissämme (eli sellaisia vanhempia ei pidä tuomita).
Hannele
16.6.2007 klo 20:31
Adoptiojonossa ...
30.7.2007 klo 11:42
downin äiti-ei ...
5.9.2007 klo 16:50
voimaton
10.9.2007 klo 00:19
Sirpa
10.9.2007 klo 09:10
Kiitos viestistäsi, jossa kerrot tunnoistasi keskeytyksen jälkeisessä elämässä. Itselläni on kohta 12v downtyttö ja aika-ajoin olen pohtinut sitä, millaista elämäni olisi, jos aikanaan olisin päätynyt aborttiin... (En siis ole downäiti-ei omasta halusta, vaan tavallaan downäiti omasta halusta, koska mahdollisuus aborttiin minulla oli, mutta en sitä käyttänyt...)
Meillä on neljä lasta ja Tuulikkimme porskuttaa siellä muiden joukossa. Nykyään en enää kovastikaan ajattele Tuulikin vammaisuutta muuten kuin lisääntyneinä lääkärissäkäynteinä ja muina asioiden hoitona. Tosin uutta on edessä, kun yläasteelle siirtyminen tapahtuu tämän talven jälkeen.
Vaikka päivääkään en vaihtaisi pois, en voi kieltää, etteikö raskasta olisi ollut. Kuinka paljon siitä sitten on ollut Tuulikin kehitysvammaisuudesta johtuvaa ja kuinka paljon sitä, että kakki lapset stntyivät niin peräkkäin vajaan seitsemän vuoden sisällä. Nyt toipuilen kroonistuneesta väsymyksestä ja etsin elämääni uusia piristystä tuovia muotoja.
Niin tämä elämä vain menee, että meillä jokaisella on taakkamme kannettavanamme, jokaisella omamme. Ja vaikka ne usein ovat raskaitakin, tuovat ne useinmiten mukanaan uutta ymmärrystä. "Vaikka valot ja varjot vaihtelevat, ne on toisiaan varten olemassa. Pimeinkin yö aavistamattaan kantaa aamua kainalossaan." laulaa Tuomari Nurmio.
Voimia sinulle sinne ja kaikkea hyvää!
tv Sirpa
Alan opiskelija
24.10.2007 klo 10:03
Minun näkökulmani asiaan on aika toisenlainen kuin teidän äitien, sillä minulle ei ole ainuttakaan omaa lasta eikä raskautta takana. Sen sijaan olen opiskelemassa alaa ja suuntautumassa vammaisten lasten parissa tehtävään työhön.
Sinulle, Voimaton, suosittelisin käyntiä esimerkiksi vammaisjärjestöjen tapaamisissa, joissa näkisit vammaisia lapsia todellisessa elämässä. Itse olen tällaisissa tapaamisissa, niin sanotuissa vertaistukiryhmissä ollut lastenhoitajana ja kokemus on ollut ainoastaan positiivinen. Olen yllättynyt siitä, kuinka "tavallisia" nämä lapset ovatkaan, kuinka taitavia ja sosiaalisia ja samalla persoonallisia he ovat, samoin kuin kuka tahansa lapsi. Tällaisessa tapaamisessa ja tutustumisessa tärkeintä ovat Sinun omat tunteesi, jotka tilanne herättää: se ei ehkä ole kaikille positiivinen tilanne. Mielestäni kuitenkin oma kokemus on se, joka avaa oven tähän maailmaan, sillä jokaisen henkilökohtainen kokemus tilanteesta on erilainen.
Vaikeavammainen lapsi tuo mukanaan aina työtä ja myös ristiriitaisia tunteita lasta kohtaan. Useat vanhemmat tukeutuvat apuun hoidossa ja lapsen koti saattaa olla laitoksessa. Silti lapsi voi olla osa perhettä. Tärkeintä ovat omat tunteesi siitä, jaksatko ja miten paljon.
Kuuntele siis itseäsi ja omia rehellisiä tuntemuksiasi. Usein vanhemmalle annettava tieto vammoista on negatiivissävytteistä, ja vammaisen lapsen synnyttämistä saatetaan ihmetellä ja aborttia suosia. Tällaisessa tilanteessa omien ajatusten rehellinen kuuntelu voi olla ylitsepääsemättömän vaikeaa, kun vanhempi joutuu puolustuskannalle. On kuitenkin tärkeä muistaa, että asia koskee SINUA ja SINÄ päätät.
Mielestäni suurin asia, jonka ihmiselle voi antaa, on elämä. Sinä annat sen lapsellesi, ja joku toinen voi antaa Hänelle hänen tarvitseman hoivan ja rakkauden. Lapsesta luopuminen raskauden ja synnytyksen jälkeen on vaikeaa tunteiden tasollakin ja ehkä siksi abortti houkuttelee, mutta vammaisenkin lapsen elämä on elämisen arvoista, vaikkei samanlaista kuin meidän.
Taukku
9.11.2007 klo 14:04
Itse voisin sanoa, etten mistään hinnasta antaisi vammaisia lapsiani (2 kappaletta) pois, mutta nyt kolmatta yrittäessämme käytän kyllä kaikki mahdolliset keinot välttääkseni uusien syntymisen meidän perheeseen. Itse en missään nimessä haluaisi enää aiheuttaa sitä kärsimystä yhdellekään lapselle, minkä kaksi vanhinta lastamme joutuvat kestämään. Jos kaikesta huolimatta vielä kolmaskin vammainen syntyisi, saisi hän elää perheen yhtenä täysvaltaisena ja rakastettuna jäsenenä, niin kuin muutkin lapsemme.
Nimetön
7.8.2020 klo 18:23
''Minä näin sinun olevan täydellinen,
ja niinpä minä rakastin sinua.
Sitten minä näin ettet ole täydellinen,
ja rakastin sinua jopa enemmän.''
-Joy of Autism-
Juho
10.8.2020 klo 13:32
ystävällisin terveisin,
Verneri.netin toimitus/Juho
Apua tarvitseva
1.6.2021 klo 19:11
Lukeekohan tai vastaako kukaan enää näihin.. Mielessä pyörii niin miljoona kysymystä eikä tällaisia kehtaa kysyä mistään, että saisiko täältä ajatuksia.
Meille syntyi terve vauva, joka sai kuitenkin massiivisen aivoverenvuodon vain muutaman tunnin ikäisenä. Kukaan ei tietenkään tiedä miten tapahtuma tulee vaikuttamaan vauvaan, mutta oletettavaa on että aivotapahtumalla on joka hyvin vakavia ja monisyisiä seurauksia. Voiko tälläistä lasta edes teoriassa antaa adoptioon tai mitä vaihtoehtoja on jos omat henkiset tai fyysiset resurssit eivät oikeasti riitä?
Sirkka
3.6.2021 klo 08:05
Kyllä lapsen pois antaminen on yksi vaihtoehto. Usein käy vain niin, että ensijärkytyksen jälkeen erityisestä lapsesta tulee niin rakas, ettei siitä luopuisi mistään hinnasta. Nythän ei vielä tiedetä, jättääkö tuo tapahtuma jälkiä vauvaasi tai minkälaisia. Tutustu rauhassa pieneen ihmeeseesi. Sairaalan tai kunnan sosiaalityöntekijä osaavat autaa. He osaavat myös kertoa, miten monin tavoin nykyään perheitä tuetaan, jos perheessä on tukea tarvitseva lapsi.
Itselläni on kehitysvammainen lapsi ja myönnän, että aika-ajoin on ollut raskasta. Mutta samalla olen saanut ympärilleni uuden ystäväpiirin ja uuden tavan nähdä maailmaa. Olen oppinut myös nauttimaan pienistä arjen ihmeistä. Facebookissa on monenlaisia ryhmiä, joissa erityislasten vanhemmat vaihtavat ajatuksiaan, jos sellainen kiinnostaa.
Olet nyt suuren kysymyksen äärellä. Mieti asiaasi rauhassa, kaikki kyllä järjestyy.
Kokemusasiantuntija
19.7.2021 klo 16:49
Jos harkitsette adoptiota, niin voitte olla yhteydessä Pelastakaa Lapset Ry adoptioneuvojiin. Saatte sieltä apua ja tukea päätökseenne, oli se sitten mikä tahansa. He voivat myös ohjata moniammatillisen avun piiriin, jos päätätte kaikesta huolimatta pitää lapsenne. Kukaan ei tuomitse tai painosta teitä, itse teette ratkaisunne. He ovat siellä teitä varten. Voimia!
Vastaa viestiin