Lapsen kuolema
Lähettänyt 11.10.2012 klo 13:38 käyttäjä Emoeläin
Ainoan lapseni kuolemasta tulee kuluneeksi pian vuosi,mutta tuntuu että ikävä ja suru vain kasvavat
ajan kuluessa.
Kehitysvammainen poikani kuoli täysin yllättäen vatsalaukun puhkeamiseen ja sitä seuranneisiin komplikaatioihin. Hänen eläessään olin surullinen koska poikani oli kehitysvammainen ja tunsin asiasta
mm. katkeruutta muita terveen lapsen omaavia ihmisiä kohtaan.Nyt kun hän on kuollut on suru ja
ikävä aivan mahdotonta ja toivon että saisin vielä kerran halata häntä.
Vaikka poikani oli kuollessaan jo 21-vuotias,on hän mielessäni aina äidin pikku kulta ja minusta tuntuu
että tämä ikävä ei koskaa hellitä.Onko muita jotka ovat menettäneet lapsensa ?
Liisa
14.10.2012 klo 21:53
Minullakin oli Asperger-poika, kuoli 24-vuotiaana. Poika oli lähtenyt kolmen ystävänsä ja kihlattunsa kanssa ajelulle ja sitten tapahtui auto-onnettumuus. Poika toimi ensin kuskilla, mutta sitten paluumatkalla kuskia vaihdettiin. Poika ja hänen kolme ystävää kuoli ja kihlattu loukkaantui. Toinen pojan kuolleista ystävistä oli se kuski. Oli humalassa ajanut. Muistan tuon päivän, kun se onnettomuus tapahtui. Olin menossa käymään poikani ja kihlattunsa kämpällä ja pimputin ovikelloa. Ihmettelin että miksi hän ei avaa vai onko hän asioilla. Sitten minulle soitettiin, että poikani on joutunut onnettomuuteen. Minä niin todella kovasti ikävöin poikaani. Poikani oli liikunnallisesti lahjakas, joka suoritti lukion hyvin. Hän sai aina kaseja ja ysejä kokeista ja tokarissakin nuo samat numerot komeilivat. On vain vaikee edelleenkin uskoa, että noin ihana poikani on poissa :( Mieheni, nuorempi tyttöni ja pojan kihlattu ovat olleet tukenani ja olemme tukeneet toisiamme.
Vastaa viestiin