13-v. lievästi kehitysvammaisen koulupelko
Tyttäreni syntyi 2001 keskosena, ja siitä lähtien olemme olleet tuttu näky yliopistollisen sairaalan polilla. Diagnooseja on lievä kehitysvamma, cloaca anomalia ym. sairauksia.
Nyt on iskenyt valtava koulupelko, joka alkoi kevättalvella meidän sairastuttua outoon tautiin, joka vei voimat kokonaan, siitä meni opettajaa kohtaan luottamus sekä ymmärrys.
Olen jättänyt lääninhallitukselle kantelun opettajan toimista tyttöä kohtaan, mutta mitä pitäisi vielä tehdä? Olen miettinyt kotikoulua.
Opettajan ja perheen välisen luottamuspulan ja lapsen koulupelon taustalla on usein monia, lopulta sotkuiseksi kimpuksi kasvavia syitä. Niiden pohtiminen ja poistaminen vaatii useimmiten ulkopuolista apua.
Kantelu on hidas ja byrokraattinen prosessi, joka johtaa harvoin (kenties toivomiinne) potkuihin, eikä prosessi somenna oppilaitoksen ja kodin välejä.
Kotiopetuksessa lapselta jää kokematta koulumatkat, koulumiljöö, koulupäivien ja lomien rytmi ja koulutoverit - koko iänmukainen kotia laajempi kokemusympäristö.
Miten on saatavissa oman koulun tai kunnan oppilashuollon (koulupsykologi, terveydenhuolto, hyväksymänne opettaja) apua tilannetta selvittämään? Onko opettajakin avun tarpeessa? Ehkä asiantuntija-apua löytyisi kouluun erityishuollon ryhmältä tai poliklinikan lastenneurologian/psykiatrian ryhmältä?
Jos selvityksissä päädytään siihen, että oppilasta auttaa jokin menettely (avustaja, terapia?) tai että opetusryhmää/koulua on vaihdettava, olisi asiantuntijoiden mielipide perheen ja viranomaisten päätöksenteon apuna.
Ystävällisesti
Marja-Leena Hassinen
Lastentautien erikoislääkäri, kehitysvammalääkäri