Matalat S-PAPPA- ja hCG-beeta-arvot seerumiseulassa

Kysymys 

Olen 27-vuotias ja odotan toista lasta. Neuvolakäynnillä rv 10 + 2 otetuissa seerumiseuloissa sain S-PAPPA-arvoksi 514 mU/l ja S -hCG-B-V-arvo oli 22 ug/l, jotka ilmeisesti molemmat ovat näille raskausviikoille nähden matalahkot.

Voiko arvoista päätellä jotain mahdollisten riskilukujen tai esimerkiksi istukan toiminnan suhteen? Nt-ultra on tulossa 12 + 5, joten niskaturvotuslukemia en ole vielä saanut. Luin internetistä, että äidin korkea paino voi vaikuttaa lukemiin madaltavasti, ja oma BMI on n. 37.

Huoli raskauden normaalista jatkumisesta on suuri mm. aiempien keskenmenojen vuoksi.

Vastaus 

Molemmat arvot ovat matalahkot. Jälleen kerran, nk. MoM-arvot pitäisi tietää, absoluuttisiin arvoihin on hankalampi ottaa kantaa. Veriarvojen perusteella ei kuitenkaan lasketa riskilukua, vaan täytyy odottaa nt:tä.

Idea nimenomaan on, että riskiluku lasketaan yhdistämällä eri tekijöitä. Siten saadaan luotettavampi tulos. Ikäriskisi on pieni.

Matalat seerumiarvot voivat viitata istukan toimintaan, mutta eivät välttämättä. Siksi niiden perusteella ei pidä tehdä mitään johtopäätöksiä.

Äidin ylipaino/lihavuus vaikuttaa jonkin verran tuloksiin, mutta se otetaan huomioon lopullisissa (MoM) tuloksissa (jos ilmoitettu). Lihavuus sinänsä aiheuttaa lukuisia erilaisia ongelmia niin yleiselle terveydelle kuin (lähes) kaikkia raskauteen ja synnytykseen liittyviä riskejä lisäten.

Ystävällisin terveisin
Ansa Aitokallio-Tallberg
LKT, naistentautien, synnytysten ja perinatologian erikoislääkäri