Vapaa-ajan harrastus kehitysvammaiselle

Kysymys 

Olen henkilökohtainen avustaja serkulle, joka on kehitysvammainen. Yritän ainakin kerran kuussa tehdä hänen kanssaan jotain. Olemme käyneet uimassa, ja hän on ollut yökylässä, mutta nyt hän ei voi tulla uimahalliin, koska hänelle tulee allergiareaktio kloorista.

Kristiinankaupungissa ei ole oikein mitään kehitysvammaisille tarkoitettua toimintaa, ja jos on, siitä ei ole ilmoitettu missään. Ajattelin, että jos Vaasassa olisi jotain toimintaa mihin voisi tulla kerran viikossa tai useammin, niin saisi hänet kiinnostumaan muusta kuin tietokoneen ääressä istumisesta.

Vastaus 

Tärkeää olisi aivan ensimmäiseksi pohtia, mikä voisi olla sellaista vapaa-ajan toimintaa, josta serkkusi voisi olla kiinnostunut. Jos mielenkiinnon kohteet ovat hyvin selvillä, voi niiden pohjalta lähteä etsimään mahdollisuuksia harrastaa kyseisiä asioita. Jos käy niin, etteivät mielenkiinnon kohteet ole vielä selvillä, voi henkilön kanssa luonnollisesti lähteä kokeilemaan erilaisia vaihtoehtoja niin, että lähtee muodostumaan kuvaa siitä, mistä hän pitää ja mistä ei.

Kannattaa ottaa yhteyttä Kristiinankaupungin ja/tai Vaasan vammaispalveluihin. He osaavat varmasti parhaiten kertoa erityisesti kehitysvammaisille ihmisille suunnatuista harrastusvaihtoehdoista alueella.

On myös syytä huomioida, että kehitysvammaisella ihmisellä on oikeus osallistua yleiseen harrastus- ja vapaa-ajan toimintaan, eli itseä kiinnostavaa toimintaa ei tarvitse löytää erityisesti kehitysvammaisille ihmisille suunnatusta vapaa-ajan toiminnasta. Usein osallistuminen myös muuhun kuin erityisesti kehitysvammaisille suunnattuun toimintaan onnistuu hyvin yhdessä oman avustajan kanssa.

Sopivaa liikuntaharrastusta voi myös etsiä Soveltava Liikunta SoveLi ry:n (www.soveli.fi) kautta.

Ystävällisesti,
Vernerin toimitus