Lievän älyllisen kehitysvamman periytyminen

Kysymys 

Hei,

Minulla on diagnosoitu lievä älyllinen kehitysvamma. Haluaisin kysyä, voiko kyseinen vamma periytyä tuleville lapsilleni?

Vastaus 

Hei,

Vastaukseni jää yleisluontoiseksi, koska minulla ei ole tietoa kysyjän kehitysvamman syystä. Monien henkilöiden kehitysvammaisuus johtuu muutoksissa perintötekijöissä, siis kromosomeissa tai geeneissä, ja monesti nämä myös ilmenevät seuraavassa polvessa eli henkilön lapsilla.

Lievästi kehitysvammaisten vamman syy ei kuitenkaan välttämättä ole minkään yhden, selkeiden sääntöjen mukaan periytyvän tekijän aiheuttama, vaan liittyy yleisemmin älykkyyden monien muotojen erilaiseen ilmenemiseen henkilöllä ja jo hänen vanhemmillaan, eli perimän ja olosuhteiden yhteiseen vaikutukseen. Kehitysvammaisuuden syy voi olla myös raskaudenaikainen tai lapsuudessa saatu ulkoinen vamma tai aivosairaus, joka ei ollenkaan ole periytyvä.

Sinun kannattaa ottaa yhteyttä omaan kehitysvammapoliklinikkaasi tai jos sellaista ei löydy niin sitten omaan terveyskeskukseen. Moni asia voi selvitä jo siellä keskustelussa lääkärin tai psykologin kanssa ja tarvittaessa apua saa myös perinnöllisyyspoliklinikoilta.

Vanhemmaksi aikomisen asioissa myös sosiaalityöntekijästä on apua. Lapsen vanhemmaksi ei voi ryhtyä yksin, vaan keskusteluihin on mieluusti otettava mukaan aiottu puoliso, lapsen toinen vanhempi.

Ystävällisin terveisin,

Marja-Leena Hassinen
Kehitysvammalääkäri (eläkkeellä)