Olenko minä kehitysvammainen vai en?

Kysymys 

Kun olin lapsi, niin testien mukaan olin lievästi kehitysvammainen. Murrosikäisenä olin ilmeisesti testien mukaan heikkolahjainen ja nyt aikuisena "normaalin" älykkyyden alatasolla. Jotkut testin osa-alueet olivat lievän kehitysvammaisuuden tasoa mutta esimerkiksi kielellisen alueen tulos oli sen verran hyvä, että en olisi kehitysvammainen.

Mutta kun minulle on jäänyt silti epäselväksi, että olenko minä kehitysvammainen vai en? Voiko olla niin, että on vain osittain kehitysvammainen? Sen minä tiedän, että hahmotuskyky on minulla huonompi kuin muilla samoin kuin sosiaaliset taidot. Sosiaaliset taitoni ovat niin huonot, että olen luultavasti lievästi autistinen mihin ei vain ole minulla diagnoosia.

Kuinka voisin päästä tässä asiassa tutkimuksiin kun kaikki vain sanovat, että ei minulla mitään autismia ole koska en istu jossain nurkassa ja ole omissa maailmoissani? Minä olen taitava kirjoittamaan mitä moni ei varmasti usko niin että he ovat ihan ihmeissään kun he lukevat minun kirjoittamia tekstejä. Monet ovat sanoneet niiden tekstien perusteella minun olevan paljon älykkäämpi mitä he aluksi luulivat.

Vastaus 

Hei,

Kiitos kysymyksestäsi! Kehitysvammaisuutta on monenlaista. Yksi yhteinen piirre kehitysvammaisuudessa on se, että se on vamma aivojen alueella, joka vaikuttaa ihmisen älykkyyteen, oppimiseen ja toiminnanohjaukseen. Vammojen vaikeusasteet vaihtelevat hyvin paljon. Lääketieteellisissä testeissä kehitysvamman astetta mitataan aina suhteessa normaaliin älykkyytteen. On hyvä huomata, että "normaalin" rajoissakin olevat ihmiset ovat hyvin erilaisia kyvyiltään ja taidoiltaan. Yhtälailla autisminkirjon ihmiset ovat hyvin laaja-alainen joukko ihmisiä.

On mahdotonta sanoa, oletko saanut oikean diagnoosin. Jos asia vaivaa sinua paljon, sinun kannattaa ottaa yhteyttä kunnan terveydenhuoltoon ja kertoa huolesi heille. Jos asian ilmaiseminen on haastavaa puhumalla, kannattaa sinun vaikka kirjoittaa asiasi paperille. Olet todella lahjakas kirjoittamaan. Kunnan terveydenhuollosta yleislääkäri voi kirjoittaa sinulle lähetteen kehitysvammapoliklinikalle, jossa tehdään tarvittaessa tarkempia tutkimuksia.

Kehitysvammadiagnoosin suurin merkitys on oikeastaan siinä, että sitä tarvitaan tukipalveluiden saamiseen.

ystävällisin terveisin,
Verneri.netin toimitus