Omaishoidontuesta kehitysvammaiselle lapselle

Kysymys 

Olisin kysynyt omaishoidontuesta (kehitysvammaiselle lapselle). Tarve on arvioitu kotikäynnillä, ja päätös tulee jossain vaiheessa. Kotikäynnillä käytettiin arviointiin lomaketta, jossa pisteytys 0 - 3. Haluaisin itselleni kyseisen lomakkeen ja tarkat tiedot siitä, millä perusteella pisteet myönnetään.Sosiaalivirastosta asioita hoidetaan osoitteen/sukunimen alkukirjaimen mukaan. En ole ollenkaan varma tasavertaisesta asioiden käsittelystä ja tilanteiden arvioinneista. Varsinkin kun tietoa omaishoidontuesta on todella niukalti saatavilla, olipa lähde mikä hyvänsä. Mielestäni arviointipaperista ja arvioinnin perusteista olisi pitänyt antaa omat kopiot kotikäynnillä, mutta tyhjiä lomakkeita ei annettu edes nähtäviksi.. Kovin epäilyttävää toimintaa!

Vastaus 

Hei,
Kehitysvammaisten Tukiliiton juristi Kirsi Mäkinen ihmettelee menettelyä, joka selvästi ei ole avointa ja läpinäkyvää, jota kunnallisen päätöksenteon olisi hyvä olla.

Mäkinen kertoo, että kunnilla on kyllä valta omissa käsissään omaishoidon suhteen ja he voivat päättää kriteerit ja maksettavat summat itse. Kunnissa, jotka käyttävät pisteytystä, on oltava lautakunnan päätös sovellettavasta pisteytyksestä, ja siitä millä perustein tukea myönnetään. Tällaiset lautakunnan päätökset pitäisi kyllä saada nähtäville.

Terveisin,
Niina Sillanpää