Onko näillä väitteillä mitään totuudenperää?

Kysymys 

Kysyisin onko näillä väitteillä mitään totuudenperää? Aika monella keskenmenneellä sikiöllä on kai kromosomipoikkeavuuksia. Niinpä jotkut ovat päätelleet raskaudenaikaisten vuotojen, vaikka ei keskenmenoa tulisikaan, olevan yleisempiä mikäli sikiössä on jotakin vikaa: onko tätä tutkittu? Lisäksi vielä toinen kuulemani väite; itselläni raskaustestin positiivinen tulos oli todella selkeä ja voimakas vaikka testasin todella "ajoissa" eli silloin kun kuukautisten olisi pitänyt alkaa. Eräs tuttavani kertoi istukkahormonipitoisuuden nousevan korkeaksi trisomioissa. Voiko tälläisestä kotitestin tuloksesta päätellä mitään siitä onko istukkahormonipitoisuus huolestuttavan korkea?

Vastaus 

Hei,
Kromosomihäiriöt ovat yksi merkittävimmistä alkuraskauden keskenmenoja aiheuttavista syistä. Niitä ei vain yleensä "saada kiinni", koska keskenmenomateriaalista ei pystytä kromosomitutkimusta tekemään. Jonkin verran tutkimuksia on tehty alkuraskauden verenvuodon ja kromosomipoikkeavuuden suhteen. Näiden tutkimusten perusteella tällaiseen verenvuotoon liittyy hivenen suurentunut kromosomipoikkeavuuden riski. Se on kuitenkin niin pieni, että sen perusteella ei ole syytä tehdä istukka- tai lapsivesitutkimusta.

Nykypäivän raskaustestit on "viritetty" niin herkiksi havaitsemaan virtsan raskaushormonia, että jo kuukautisten poisjääntivaiheessa ne usein ovat "kirkaasti" positiivisiä. Testin perusteella ei voi päätellä raskaushormonitasosta mitään.

Terveisin,
Ansa Aitokallio-Tallberg
Gynekologi