Opettajan koulutuksesta?

Kysymys 

Lapseni on harjaantumisluokalla. Mikähän on tälläisen luokan opettajan koulutusvaatimus, riittääkö luokanopettajan koulutus vai onko oltava erityisluokanopettajan koulutus? Lapseni luokalla on luokanopettajankoulutuksen saanut opettaja, jolla ei ole ennestään minkäänlaista kokemusta erityisopetuksesta. Eikö olisi jo lapseni oikeuksienmukaista, että luokassa on erityiluokanopettaja, jolla jo koulutuksen myötä on erikoistietotaitoa erityisopetuksesta.

Vastaus 

Ymmärrän huolesi opettajan koulutusta (pätevyyttä) koskevassa asiassa. Lähtökohtana tietysti on, että ns. erityisluokan opettajaksi palkataan asianmukaisen koulutuksen saanut ammatti-ihminen. Tällä on tarkoitus turvata erityisopetukseen otettujen oppilaiden tarkoituksenmukainen opetus.

Valitettavasti kuitenkin maassamme on useissa kunnissa/kaupungeissa pulaa erityisopettajan pätevyyden omaavista opettajista. Tällaisessa tilanteessa koulutuksen järjestäjä pyrkii paikkaamaan puutteen palkkaamalla tehtävään ainakin luokanopettajankoulutuksen saaneen henkilön. Hän on kuitenkin tehtävään pätevämpi kuin täysin kouluttamaton henkilö.

Tilanne ei lapsesi kannalta luonnollisestikaan ole ehkä paras mahdollinen. Suosittaisin kuitenkin, että käyt lapsesi opettajan kanssa keskusteluja opetuksen järjestämisestä, opetuksesta yleensä sekä pohditte yhdessä, millainen opetus voisi tuottaa parasta tulosta. Sinä olet lapsesi paras asiantuntija ja opettajalle olisi varmasti siitä hyötyä omassa työssään. Voit myös olla yhteydessä koulun rehtoriin ja/tai kuntasi/kaupunkisi opetustoimeen ja tiedustella, onko jatkossa mahdollista löytää erityisopettaja huolehtimaan lapsesi ja muiden ko. luokassa olevien oppilaiden opetuksesta.

Aurinkoisin syysterveisin
Erja Pietiläinen
Erikoissuunnittelija
Kehitysvammaliitto