Perhe-elämää
Joskus mulla on vanhempien kanssa hauskaa mutta jokapäivä teen jotain ja vanhemmat huutavat minulle että itken jokapäivä. Tämä on hirveää mutta rakastan heitä.. Jos en syö ne alkavat huutaa ja kaikkea.
Usein mulle huudetan jos en osaa matikkaa ja haluan iskän auttavan mutta saatan korottaa ääntäni jostain ja sitten mulle huudetaan ja itken ja haluan melkeimpä kuolla. Itken nytkin. Jokapäiväistä arkielämää.. Haluan muutoksen mutta vanhemmat ei ymmärrä mua ja luulevat aina olevansa oikeassa tai sitte mä olen kamala lapsi joka ei tiedä mitää ;<
Elämä on joskus hankalaa. Kirjoituksestasi tulee sellainen olo, että te kaikki yritätte ihan mahdottoman paljon. Sinä yrität ja vanhempasi yrittävät. Mutta siitä voi tulla kierre. Kun oikein haluaisi onnistua, mutta samalla sitä jo valmiiksi ajattelee, että ei tästä kuitenkaan mitään tule. Että jos se kuitenkin alkaa kohta huutaa. Voi käydä niin, että itse alkaa valmistautua koko ajan pahimpaan.Sitten jo alkaakin tulkita toisen ilmeitä ja äänensävyjä vähän yliherkästi. Sitä kokee, että nyt äiti tai isä on vihainen minulle, vaikka kyse olisi siitä, että hänen niskaansa särkee ja siksi hän irvistelee.
Ihmiset ovat väsyneitä ja hermostuneita niin monenlaisista syistä. Ei se aina johdu sinusta. Äiti ja isä voivat tiuskia ihan omista syistään, vaikka siksi, että heitäkin joskus väsyttää. Mutta voihan olla niinkin, että sinä olet juuri tällä hetkellä masentunut ja asiat näyttävät sinusta kovin synkiltä. Silloin, kun itse on masentunut, ei oikein siedä eikä kestä mitään.
Puhut viestissäsi matikan läksyistä. Olet siis vielä koulussa. Mitä jos kävisit kouluterveydenhoitajan tai kuraattorin tai psykologin luona juttelemassa. Se voisi auttaa. Joku perheen ulkopuolinen henkilö voisi nyt osata kuunnella sinua sillä tavoin kuin sinä tarvitset. Sen jälkeen voisi olla taas helpompaa jutella myös äidin ja isän kanssa näistä sinun murheistasi.
Terveisin
PsL Heikki Seppälä
Tutkimus- ja kehittämiskeskuksen johtaja
Kehitysvammaliitto