Perustutkimukset down-lapsille
Minua huolestuttaa hurjasti, mitä tutkimuksia down-lapsille olisi hyvä tehdä? Lapsemme on 1,5 vuotta vanha ja olemme yrittäneet kysellä lääkäreiltä, että pitäisikö lapsemme esim. korvat ja silmät tarkastaa? Mahdollisista verikokeista olemme myös kyselleet. Aina olemme saaneet saman vastauksen: ei tarvitse. Pitääkö tämä paikkaansa?
Hyvä Down-asioita kyselevä äiti,
Hyvä että kysyit asiaa. Voit kertoa lääkärillesi, että Käypä hoito -ohjeissa on artikkeli Down-lasten tarvitsemasta neuvolaseurannasta. Lääkärinne löytää "Downin oireyhtymään liittyvien lääketieteellisten ongelmien hyvä hoito" - artikkelin Duodecim-lehdestä 2004; 120:2592 - 2608.
Näillä lapsillahan on varsin usein synnynnäisiä sydänvikoja, mikä varmaan olisi jo löytynyt normaalitutkimuksissa. Silmätkin suositellaan silmälääkärin tarkistettaviksi mahdollisten rakennevikojen varalta. Kuuloon on kiinnitettävä jatkuvasti huomiota, varsinkin jos lapsella on taipumusta korvatulehduksiin. Onhan kuulo tärkeä puheen kehitykselle.
Kilpirauhasen toimintakokeita suositellaan tehtäväksi läpi elämän 2 vuoden välein, sillä vajaatoiminta on varsin yleistä henkilöillä, joilla on Downin oireyhtymä. Mainitussa artikkelisa on yksityiskohtaiset ohjeet ko. asiasta. Olette varmaan saaneet yhteyden paikkakuntanne kehitysvammaisten kuntoutusasioita hoitavaan työryhmään. Sosiaalitoimiston kautta heihin saa yhteyttä.
Perheellänne on kiintoisaa seurata lapsenne kehitystä.
Terveisin
Maija Wilska
Kehitysvammalääkäri