Pieni lakimitta ja kalkkikertymä

Kysymys 

Kävin ylim. ultrassa rv 23+0. Rakenteet ok, mutta lakimitta saatiin uusintamittauksen jälkeen juuri ja juuri alakäyrälle, ollen 50,0 mm. Pään ympärysmitta oli 200,0 mm eli ok. Painoarvio 495 g.

Lisäksi sydämen vas. kammiossa nähtiin kalkkikertymää. Näitä ei huomattu/ollut varsinaisessa rakenneultrassa rv 20+6. Silloin BPD oli 47,0 mm. Onko pään kasvu ollut riittävää? Voiko kyseessä olla vain "siropäinen" vauva? Esikoisellakin oli pää syntyissään 32 cm ja n. rv 37 sanottiin, että siro pää.

Eli tarviiko olla huolissaan, pään ympäryshän kuitenkin on hyvä. Lähinnä huolestuin kalkkikertymien ja pienen pään vuoksi, voiko nämä yhdessä merkitä jotain? Nt oli 1,6 mm, seerumiseulaa ei tehty.

Vastaus 

Lakimitta rvk 20+6 on ollut jo pienehkö ja koko korostuu jonkin verran vielä rvk 23. Päänympärys on myös mieluummin pieni kuin suuri, mutta suhteessa suurempi kuin lakim. Pää on siis malliltaan kapeahko. Pään rakenteet olleet ymmärtääkseni normaalit? Vaikuttaa perinnölliseltä.

Kaikutiivistymä (kalkkikertymä, golfpallo) on suhteellisen yleinen löydös sikiöiden sydämessä. Jos on ainoa löydös (pieni ultraäänimerkki) ja sydämen rakenteet ovat normaalit, ei aiheuta lisätutkimuksia.

Terveisin
Ansa Aitokallio-Tallberg
LKT, naistentautien, synnytysten ja perinatologian erikoislääkäri