Puheterapian aloittaminen

Kysymys 

Kysyisin kun olen ihmetellyt down-lapsilla tuota puheterapian aloitusikää. Eli toisilla se aloitetaan 1-vuotiaana, toisilla sanotaan että ei kiirettä ja aloitetaan 8-9-vuotiaana. Mikähän tähän vaikuttaa? Onko tästä tietoa?

Vastaus 

Yksi syy saattaa olla, että puheterapiaa ei kaikilla paikkakunnilla ole riittävästi tarjolla. Puheterapian aloittamisikään voi olla muitakin syitä. Voi esimerkiksi olla, että odotellaan puheen ilmaantumista. Ihmisten, joilla on Downin oireyhtymä, varhainen tukeminen olisi kuitenkin hyvin tärkeää. Yksivuotiaan puhetta ei kuitenkaan kuntouteta siten, että terapeutti ja yksivuotias istuvat treenaamassa, vaan kysymys on kokonaisvaltaisemmin kommunikoinnin perusvalmiuksen tukemisesta ja esimerkiksi lähi-ihmisten ohjaamisesta käyttämään lapsen kanssa puheen rinnalla tukiviittomia ja kuvia.

Yksilöllinen puheterapia alkaa usein myöhemmin ja tällöin puheterapia pitää sisällään yksilöstä riippuen hieman eri asioita. Puheilmaisun kuntouttaminen on yksi asia, mutta yleensä kuntoutukseen kuuluu laajemmin kielellisten valmiuksien ja kommunikointitaitojen tukeminen huomioiden puhetta tukevien ja korvaavien keinojen (esim. viittomat ja kuvat) mahdollisuudet. Usein terapeutit myös ohjaavat lähi-ihmisiä tässäkin vaiheessa. Puheterapian, samoin kuin ohjauksen tavoitteet ja sisältö, suunnitellaan aina yksilöllisesti.

Mitään täsmällistä yleismallia ei siis ole, mutta yhteenvetona voidaan sanoa, että pienen lapsen kanssa puheterapia ja puheterapeutin antama ohjaus painottuu usein enemmän vanhempien ja lähi-ihmisten ohjaukseen; isomman kanssa voidaan jo kohdennetummin harjoitella juuri hänelle haasteellisia asioita erilaisten tehtävien avulla lähi-ihmisten ohjausta unohtamatta.

Kommunikoinnin kuntoutuksesta voi lukea lisää esimerkiksi seuraavista
linkeistä:
Kaisa Launonen: Eleistä sanoihin, viittomista kieleen

Ystävällisin terveisin
Kaisa Laine
Puheterapeutti
Kehitysvammaliitto, Tikoteekki