Raskauden keskeytys rv 17 sikiön 21-trisomian vuoksi

Kysymys 

Minulle tehtiin raskauden keskeytys rv 17 sikiön 21-trisomian vuoksi. Keskeytyksestä on nyt kaksi kuukautta eikä kiertoni ole palannut. Minulla on ollut nyt 11 päivää hyvin niukkaa tiputtelua, välillä kirkasta, välillä ruskeaa, ja jonkin verran alavatsakipuja. Ovatko hormonini aivan sekaisin vai palautuuko kiertoni vielä entiselleen (oli aiemmin säännöllinen)? Olen 38 v.

Vastaus 

Hei,
Kiertosi tulee kyllä säännöllistymään, mutta toisinaan se voi kestää muutamankin kuukauden. Jos sinulla kuitenkin on lähes kaksi viikkoa ollut veristä vuotoa ja alavatsakipua, ja se vaan jatkuu vielä vaikkapa ensi viikkoon asti, suosittelisin käymistä gynekologilla.

Kyseessä voi olla vain "epätasapainossa" olevista hormooneista johtuva poikkeuksellinen vuoto, mutta myös tulehdus, joka pitkittyessään voi aiheuttaa lisäongelmia.

Terveisin,
Ansa Aitokallio-Tallberg
gynekologi