Ruoka-allergian selittäminen kehitysvammaiselle henkilölle

Kysymys 

Miten kehitysvammaiselle selitetään ruoka-aineallergian vaikutus ruokavalioon?

Tarkoitan esimerkiksi tällaista tilannetta:

20-vuotias Maija on allerginen maidolle. Hän osaa itse kertoa, ettei voi juoda maitoa, koska saa siitä ihottumaa. Maijan on kuitenkin vaikea hahmottaa, että maitoa käytetään myös monien ruokalajien, kuten riisipuuron, suklaan, jäätelön ja juustojen valmistamiseen. Maija osaa kulkea itsenäisesti toimintakeskukseen ja jumppatunnille ja hän haluaisi kovasti käydä kavereiden kanssa esimerkiksi pizzalla tai hampurilaisella. Maijan läheisiä ja asumisyksikön ohjaajia kuitenkin huolestuttaa, että osaisiko Maija varmasti pyytää itselleen annoksen, joka ei sisällä mitään maitotuotteita?

Miten tällaisessa tilanteessa tulee toimia?

Vastaus 

Hei,

Maidottomien (tai laktoosittomien) ravintola-annosten tilaamista itsenäisesti voidaan varmasti opetella. Oppimiseen tarvitaan tukea, ja tämä tuen tarve onkin nyt tarpeellista kartoittaa ensimäiseksi.

Laktoosittomien tuotteiden tilaamisen opettelun avuksi voidaan ottaa esimerkiksi kommunikaation apuvälineitä kuten tukikuvia. Kuvilla voidaan havinnollistaa, mitkä ainesosat, ruoat jne. sisältävät maitoa, ja mitä olisi syytä välttää. 

Yhtälailla kuvien ja kerronnan avulla voidaan selittää henkilölle myös näitä seurauksia, mitä maitotuotteiden nauttiminen voi saada aikaan. Kun puhutaan ruoasta ja herkuista, liittyy niihin myös intohimo ja huonot valinnat. Kukapa meistä ei olisi syönyt joskus jättipussia karkkia tai hotkinut litran jäätelöä. Usein vasta ahmimisen jälkeen kaduttaa kun makaa mahakivun kourissa. Siksi on hyvä myös harjoitella sitä, mitä hyvistä ja huonoista valinnoista voi seurata.

Myös tutustuminen alueen ravintoloihin yhdessä ohjaajan, ystävän tai omaisen kanssa voi olla oppimiselle hyödyksi, koska silloin konkretisoituu, mitä ravintolat tarjoilevat. Lähiravintoloiden ruokalistat voivat olla myös netissä saatavilla. Näihin voidaan yhdessä tutustua ja miettiä, mitkä ruoka-annokset sopivat henkilön ruokavalioon.

Apteekissa myydään ilman reseptiä saatavia lääkkeitä, joilla laktoosin aiheuttamia oireita voidaan helpottaa tai välttää kokonaan. Näitä voidaan käyttää myös, jos tilanne sen vaatii.

Papunetistä löytyy hyviä kuvatyökaluja kommunikoinnin tukemiseen. Käy katsomassa Papunetin sivut.

Ystävällisin terveisin,
Verneri.netin toimitus