Rv 12 tehdyn veriseerumiseulan tuloksesta

Kysymys 

Olisin kysynyt rv.12 tehdyn veriseerumi seulan tuloksesta ja sen tulkinnasta. Olen 36-vuotias ja nyt menossa rv.19.Kävin np-ultrassa ja siihen yhdistetyssä veriseulassa tosiaan rv.12.Np-ultrassa ei havaittu turvotusta (mitään lukemaan en saannut, vain lääkärin lausahduksen ei mitattavaa turvotusta) ja veriseulan tulos oli 1/690. Eli tulos oli negatiivinen eikä syytä huoleen.Mutta, mutta mieltäni on kaihertannut tuo lukema silti.. Olen sen verran seuraillut nettikeskusteluja, että moni minua vanhempikin on saanut lukemia esim.1/4000. Haluaisin kysyä että onko minulla siis kuitenkin jotenkin suurempi todennäköisyys saada down-lapsi kun suhdelukuni oli suurempi? Vai onko tuolla luvulla mitään merkitystä sen jälkeen kun se menee ikäriskilukua pienemmäksi? Kukaan ei ole pystynyt vastaamaan tähän kysymykseeni.

Vastaus 

Hei,

Ensimmäinen raskauskolmanneksen seula tehdään yleensä yhdistäen niskaturvotusmittausarvo, äidin ikä ja seerumin hcg ja papp-a pitoisuudet. Eli tähän tarvitaan tarkka millimetriarvo niskaturvotuksesta, ei vain tieto onko normaali vai ei.

Toisaalta voidaan toki tehdä vain seerumiseulakin, kuten tehdään rvk 15-16. Seulonnan osuvuus kärsiin tuolloin selvästi. 36 vuotiaan riski saada lapsi, jolla on downin oireyhtymä raskausviikolla 12 on n. 1/200. Yhdistetty ensimmäinen raskauskolmanneksen seula "hälyyttää", jos riski on suurempi kuin 1/250.

Riskisi (minkä perusteella se nyt onkin laskettu) on siis selvästi pienempi kuin nämä em. riskit. Viitettä riskiluvun suuruus antaa, mutta ei missään tapauksessa absoluuttista tietoa. Riskilukurajat ovat keinotekoisia, "päätöksiä". Tuloksesi on varsin hyvällä negatiivisella tasolla (+ nt siis normaali). Seulat ovat kuitenkin vain seuloja ja ne "vuotavat" valitettavasti. Seulavastauksen 1/4000 saanut äiti voi synnyttää Downlapsen. Luotettavimman tuloksen riskistä antavat yhdistelmäseulat, mutta ainoan kromosomivastauksen istukka- tai lapsivesitutkimus.

Ansa Aitokallio-Tallberg
LKT, naistentautien, synnytysten ja perinatologian erikoislääkäri