Rv 26 + 4, rakenneultrassa pikkuaivoissa lievää alikehittyneisyyttä ja aivokammion lievää turvotusta/liikakasvua

Kysymys 

Odotan toista lastani syntyväksi syksyllä. Raskausviikkoja on nyt 26+4. Kävin rakenneultrassa, jossa todettiin lapseni pikkuuaivoissa olevan lievää alikehittyneisyyttä sekä aivokammion lievää turvotusta/liikakasvua, kuitenkin raja-arvojen ylärajalla.

Mitä tämä tarkoittaa? Odotanko siis mahdollisesti kehitysvammaista lasta vai ovatko tällaiset lievät aivojen kasvuhäiriöt itsestään korjaantuvia. Onko mahdollista, että lapsi on näistä kasvupoikkeavuuksista huolimatta täysin terve? Lääkäri kertoi, että sama tilanne oli ollut jo edellisellä tutkimuskerralla ja että aivot ovat suhteessa kasvaneet tasaisesti, mikä kuulemma oli hyvä asia.

Vastaus 

Hei,

Näiden tietojen perusteella ja näkemättä itse on valitettavasti mahdotonta ottaa kantaa löydöksiin. Tilanteen nähnyt lääkäri on arvioinut, että turvotus ei ole edennyt ja löydökset ovat normaalin rajoissa. Hän on arvioinut löydökset sellaisiksi, että muita tutkimuksia ei tarvita (esimerkiksi sikiön aivojen magneettitutkimusta tai kromosomitutkimusta jne.)

Terveisin
Ansa Aitokallio-Tallberg
LKT, naistentautien, synnytysten ja perinatologian erikoislääkäri