S-AFP-näytteen tulos

Kysymys 

Hei! Minulta otettiin 16+4 raskausviikolla verestä S-AFP näyte. Viime perjantaina soitin gynekologilleni tiedustellen näytteen tulosta ja hän sanoi kaiken olevan kunnossa, sillä tulos oli 32. Lisäksi hän sanoi viitearvojen olevan muistaakseni 36- jotain yli 100 ja tuloksen olevan vielä parempi, kun oli alle sen. Viikonloppuna luin kuitenkin Verneri-sivuilta, että viitearvoja alemmalla AFP-arvolla voi olla yhteys Downin syndroomaan. Asia jäi vaivaamaan mieltäni, joten tänään ma 24.11. pyysin terveyskeskuksesta printattuna näytteen tuloksen, jossa lukee tulos 32, P*, viitearvo/yksikkö < 10 kU/l kU/l. Muuta en asiasta tajua, kuin että seuraillessani syöpää sairastaneen keskimmäisen lapseni veriarvoja * on aina ollut merkki jostain poikkeasvasta. Koska en saa asiaa mielestäni, toivoisinkin saavani pikaisesti vastauksen, huolehdinko turhaan matalasta AFP-arvosta ja olenko käsittänyt asian väärin vai uskonko gynekologini puhelimessa antamaa vastausta kaiken olevan ok? Samainen lääkäri totesi 13 raskausviikon lopussa sikiön niskaturvotuksen olevan ok. Viime viikolla 18-viikon rakenneultrassa kaikki oli myös ok. Ikää minulla on 36v ja tämä on kolmas raskauteni. t. Elina

Vastaus 

Tiedustelin asiaa perinnöllisyyslääkäri Maarit Peipolta Väestöliitosta. Hän vastasi kysymykseen:

"Seerumin AFP-määritys keskiraskaudessa tähtää sikiön kehonpeitteitten, etenkin keskushermostoputken sulkeutumishäiriön sekä erään harvinaisen synnynnäisen munuaissairauden, suomalaistyyppisen synnynnäisen nefroosin toteamiseen sikiöltä. Kohonneet pitoisuudet viittaavat näihin tiloihin ja tällöin äidille tarjotaan mahdollisuutta jatkotutkimuksiin alueen yliopistosairaalan sikiötutkimusyksikössä. Laboratoriokohtaisesti tulosten absoluuttiset seulontarajat jonkin verran vaihtelevat eli jokaisella laboratoriolla on omat normaaliarvonsa. Niitten suuruusluokkatasot eivät kuitenkaan oleellisesti eroa toisistaan. Tuloksenne S-AFP 32 kU/l on normaalialueella eikä siten edellytä jatkotutkimuksia.

Lisäämällä keskiraskauden S-AFP-määritykseen seerumin hCG-beta-määritys ja mahdollisesti muita ns. merkkiainemäärityksiä pyritään paljastamaan raskaudet, joissa sikiöllä on ylimääräinen kromosomi nro 21 eli Downin oireyhtymä. Tällöin AFP-pitoisuus on matala, lähempänä 20kU/l. Tämä keskiraskauden seerumiseula löytää noin 60 % tällaisista raskauksista. Downin oireyhtymän löytämiseen tähtää myös ultraäänellä tehtävä niskaturvotusmittaus, joka löytää n 50-60 % näistä raskauksista."

Ystävällisin terveisin Mira Vihmo