Sikiön pieni pää np-ultrassa

Kysymys 

Kävimme np- ultrassa vkolla 14+5. Sikiön lakimitta oli 13+1, reisi 13+6. Sikiön ikä arvioitiin lakimitan perusteella ja laskettu aika muuttui.

Olen harrastanut mieheni kanssa seksiä vain kerran tuon kierron aikana, jolloin raskaus on saanut alkunsa. Seksiä harrastimme sunnuntaina, sikiön koko viittaa että hedelmöitys olisi tapahtunut seuraavan viikon sunnuntaina.

Voiko mittauksessa olla näin suuri heitto? Olen ymmärtänyt, että siittiöt voivat elää viisikin päivää, mutta onko viikko vielä mahdollinen, vai voiko kyseessä olla mittausvirhe? Reisimitan mukaan päivät asettuvat paljon lähemmäksi yhdyntä-aikaa. Mietityttää tuo sikiön pään koko. Sanoin tuosta asiasta mittaajalle, hän siinä vähän laskeskeli, mutta ei kommentoinut mitenkään asiaa.

Vastaus 

Rvk 13 jälkeen käytetään yleisimmin sikiömittauksissa muita kuin pääperämittaa, pääasiassa lakimittaa. Jos hedelmöittymisaika on varsin suurella tarkkuudella tiedossa, niin olisi ehkä perusteltua kontrolloida sikiön mitat ja jos pään mitat, siis myös päänymp.mitta, ovat 1½ vk jätättäviä, mietittävä mahdollisia jatkotutkimuksia eli lähinnä kyseeseen tulisi kromosomien tutkimus ja tarkennettu rakennetutkimus.

Terveisin
Ansa Aitokallio-Tallberg
LKT, naistentautien, synnytysten ja perinatologian erikoislääkäri