Sikiöseulonta

Kysymys 

Hei,

olen 36-vuotias tuleva toisen lapsen äiti. Ensimmäinen raskaus sujui hyvin ja syntyi terve tyttö. Nyt kun ikää on jo jonkin verran, olen ollut todella huolissani sikiön mahdollisesta kromosomipoikkeavuudesta. Kävin ultrassa rv 10+3 ja niskaturvotus oli 0,9 m. Verikoe otettiin samana päivänä, ja sain kotiin kirjeen, että tulos ei anna aihetta jatkotutkimuksille. Nyt mietinkin, että kuinka suurella todennäköisyydellä näiden perusteella sikiö on terve eli kuinka suuri on "virheen" mahdollisuus näissä tutkimuksissa. Verikokeista en saanut tietoa merkkiaineista tai riskiluvusta.

Vastaus 

1. raskauskolmanneksen yhdistelmäseulonnan (äidin ikä+ nt/sikiön koko +veriseula) osuvuus vaihtelee jonkin verran. Seulonta löytää noin 80-85 (-90) % seulontakohteesta. Eli aina jonkun kohdalla "seula vuotaa". Toisaalta suurin osa "seulaan tarttuneista" saa lopulta normaalin tuloksen. Tämä on seulonnan normaali luonne. Tutkimus (istukka-/lapsivesinäyte) on sitten toinen asia; siinä tulee tarkka vastaus. Yhdistelmäseulan mukaisesti tulokset yhdistetään eikä yksittäiselle osalle (esim. verinäyte) anneta erillistä vastausta.

Ystävällisin terveisin
Ansa Aitokallio-Tallberg
LKT, naistentautien, synnytysten ja perinatologian erikoislääkäri