Stressin vaikutus sikiöön

Kysymys 

Hei! Olen jo loppusuoralla raskaana. Olen melkeinpä koko raskausajan ollut enemmän tai vähemmän stressaantunut ja huolissani erilaisista asioista. Hormonitkin ovat varmasti tehneet tehtävänsä, ja pienetkin asiat ovat saaneet mielessäni suuret suhteet, kun muutenkin olen luonteeltani "huolehtija". Raskausaikanani on kuitenkin tapahtunut monia stressaavia, ahdistavia ja huolta aiheuttavia asioita ja nyt pelkään sitä, mitä tämä pitkäaikainen ahdistus ja stressi raskausaikanani ovat voineet aiheuttaa mahassani olevalle vauvalle? Olen lukenut, että se voisi aiheuttaa esim. skitsofreniaa sikiölle ja muita häiriöitä. Pitääkö se paikkansa? Olen kiitollinen vastauksestanne!

Vastaus 

Hei,
Mitään varmaa tietoa siitä, että huoli ja stressi aiheuttaisivat sikiövaurioita tai skitsofreniaa, ei ole! Jos selvä yhteys olisi, uskon että se olisi jo selvinnyt. Tällaisia tekijöitä on tietysti vaikea tutkia ja mitata, mutta voidaan ajatella vaikka sotien aikana eri maissa syntyneitä lapsia, joiden äideillä on varmasti ollut kovia kokemuksia ja valtavaa pitkäaikaista stressiä. Kuitenkaan ei skitsofrenian tiedetä lisääntyneen näissä lapsissa. En tiedä mihin lukemaasi tutkimukseen viittaat, mutta mitään yhteneväisiä luotettavia tuloksia ei tutkimuksista toistaiseksi ole saatu.

Oletko päässyt puhumaan kertomastasi ahdistuksen tunteesta kenellekään ammattihenkilölle nyt raskautesi aikana? Varmaan olisi tärkeää, että keskustelisit niistä jonkun kanssa tarkemmin vielä ennen kuin lapsi syntyy. Ehkä voit kysyä neuvolasta, kenen puoleen voisit omalla paikkakunnallasi kääntyä.

Ystävällisin terveisin
Mirja Somer
perinnöllisyyslääkäri
Väestöliitto