Toksoplasma

Kysymys 

Kuinka pian toksoplasma näkyy verikokeessa? Minulta otettiin koe tänään, rv 39+4. Huomasin juuri, että verikokeeseen johtaneesta "vaaratilanteesta" on kulunut vasta 10 vuorokautta. Minulta on ennenkin otettu ko. koe, jollon kaikki luvut olivat negatiiviset/nollaa.

Kysymys siis kuuluu, näkyisikö noiden 10 vrk päästä jo jonkinlaista heilahdusta verikokeen tuloksissa, jos taudin olisin silloin onnistunut saamaan?

Toinen kysymys, kuinka vaarallinen mahdollinen viimeisen raskauskuukauden aikana saamani toksoplasmatartunta olisi sikiölle? Olen jostain lukenut, että loppuraskaudessa tauti tarttuu sikiöön helpommin, mutta seuraukset eivät ole niin vakavat. Tuo minun "vaaratilanteeni" tapahtui siis rv 38+1.

Vastaus 

Tuore tartunta näkyy verikokeissa noin 2 viikon kuluessa tartunnasta. Jos on todellinen epäily kontaktista ja verikokeet ovat 10 päivän kuluttua negatiiviset, tulee verikoe uusia.

Toisen kysymyksen suhteen olet aivan oikeassa. Loppuraskaudessa virus läpäisee istukan helpommin, mutta ei enää pysty aiheuttamaan merkittäviä sikiövaurioita. Raskausviikolla 38+ huolta siis tuskin on.

Ystävällisin terveisin

Ansa Aitokallio-Tallberg
LKT, naistentautien, synnytysten ja perinatologian erikoislääkäri