Trisomiaseulontakokeen tuloksesta

Kysymys 

Mieltäni vaivaa trisomiaseulontakokeen tulos. Olen 30-vuotias ja odotan esikoistamme. Suhdelukuni oli 1:300. Onko syytä huoleen? Paikkakunnallani ei tehdä niskapoimu-ultraa vaan otetaan tuo verikoe.

Lisäksi minulla oli hiivatulehdus varmaan useamman viikon ajan. Onko hoitamaton hiivatulehdus voinut aiheuttaa lapselle jotain? Näkyykö rakenneultrassa lapsen kehitysvammaisuus?

Vastaus 

Hei,

Kysymyksestä ei käy selville, onko kyseessä ensimmäisen vai toisen raskauskolmanneksen seerumiseulonta. Oletan, että ensimmäisen kolmanneksen.

Hälytysrajana pidetään 1:250 eli riskiksesi on jäänyt pienempi kuin se. Ikäriskisi on Downin oireyhtymän suhteen raskausviikolla 12 1:626. Toisin sanoen seulariski on jonkin verran suurempi. Pelkän seerumiseulan avulla löytyy n. 50-60% sikiöistä, joilla on Downin oireyhtymä. Yhdistettynä niskaturvotuksen mittaukseen löytyminen nousee 80-90%:iin.

Huolestuminen ja huolestumisen aihe on kovin subjektiivinen asia. Jokainen reagoi eri tavalla riskeihin. Saatuihin riskilukuihin jokainen joutuu tekemään oman kannanottonsa. Eikä se aina, jos koskaan, ole kovin helppoa.

Hiivatulehduksen suhteen ei tarvitse olla huolissaan.

Kehitysvammaisuutta on runsaasti erilaisia. Suuri osa niistä ilmenene vasta lapsen myöhemmällä iällä. Nimensä mukaisesti rakenneultrassa pystytään näkemään vain osa rakennepoikkeavuuksia, ei sikiön hermostollista tai älyllistä kehitystä.

Terveisin

Ansa Aitokallio-Tallberg
LKT, naistentautien, synnytysten ja perinatologian erikoislääkäri